— On ollut, mitä sillä tarkoitat? Vaikka mitäpä siitä piittaan… vaikka oletkin pelastajani, niin enpä nyt jouda sinua ajattelemaan, en tunne edes kiitollisuutta… nyt kun tiedän saaneeni takaisin lapseni.
— Eikö teillä siis olekaan muuta kuin tuo yksi lapsi?
— Minulla on ollut, mutta tarkoitatko sitä, ettei ihminen koskaan voi olla aivan tyytyväinen? Pitäisikö minun mielestäsi nyt, kun olen saanut takaisin sekä vapauden että toisen lapseni… pitäisikö minun olla niin vaativainen ja kiittämätön Jumalaa kohtaan, että rupeaisin toista itkemään?
— Mutta entä jos se lapsi, jota et uskalla toivoa saavasi nähdäkään, olisikin sinua lähempänä kuin se, jonka tiedät vielä elävän? Jos Henrik olisikin sinua odottamassa, viedäkseen sinut tyttäresi luokse?
— Jälleen houkuttelet minua kuuntelemaan sanojasi ja siinä teet väärin… Enkö jo ole saanut onnea tarpeeksi osalleni?… Äänesi on muuttunut paljon lempeämmäksi, etkä enää katsele minua vieraasti kuin ensin. Ehkä kuitenkin tarkoitat jotain tuolla puheellasi, mutta sano mitä se on?
— Puhu Herran tähden suoraan, kehoitti vuorostaan herra v. Nit, jos sinulla on todistuksia, niin tuo ne esiin. Harald koetti tyyntyä ja sanoi vakavalla äänellä:
— Eikö tuo Rügenin saarella oleva mies, jolle ilmoititte kallion rotkoon jätetystä lapsesta, ollut lääkäri?
— Oli.
— Mikä hänen nimensä oli?
— Sitä en voi muistaa.