— Suo anteeksi Amalia, kernaimmin olisin nyt yksinäni. Ota nuo hameet, jotka eilen pesit, ja levitä ullakolle vaatenuorille kuivamaan, vaikka tänään onkin juhlapäivä. Mutta pitele niitä kauniisti ja varovasti. Olet kai hyvin vääntänyt niistä veden, etteivät ne liiaksi jäädy.
Amalia poistui ja Irene istahti jälleen pianon ääreen soittamaan ja laulamaan. Nyt hän valitsi Haraldin sepittämän nimettömän laulun, joka tuuditti hänen sydämensä lepoon. Varmaankin se oli hänelle sopivin, koska hän ei edes tietänyt sitä laulavansa, niin täydellisesti suli hänen sielunsa yhteen sanojen ja nuotin kanssa. Parempaa sopusointua ei olisi voinut toivoa.
Hän oli vasta ehtinyt kolmanteen värsyyn, kun hän harmikseen näki v. Assarin huoneessa. Hän koetti kuitenkin sanoa niin tyynesti kuin mahdollista:
— Teidän pitäisi tietää, että tässä talossa on sellainen tapa, että naiset ovat erikseen kello kymmeneen asti, jolloin aamiainen syödään. Suokaa siis anteeksi, että tukkani vielä on aivan epäjärjestyksessä. En olisi voinut uskoa että te, jolle etiketti tähän asti on ollut niin tärkeä arvoinen, olisitte ensimäinen rikkomaan sen sääntöjä vastaan.
Kamarijunkkari ei ymmärtänyt muuta kuin että nämä sanat olivat tavallista keimailemista ja vastasi:
— Eipä ole ihme, että etiketti jääkin unohduksiin, kun rakkailta huulilta kuulee tällaisia säveliä. Ovi oli avoinna ja…
— Tiedän sen, keskeytti Irene.
— Enkä voinut olla kuulematta. Laulunne sitten houkutteli minua, niin etten muistanut kaikista säännöistä huolia.
— Tuo kuulostaa hyvin uskottavalta, sanoi Irene.
— Mitä laulua te viimeksi lauloitte? kysyi v. Assar, joka ei niin jyrkästi tahtonut ryhtyä asiaansa.