— Tuoniko?… Niin… silloin en jäisi hänen jälkeensä elämään. En tahtoisi silloin enään elää. Ymmärtäkää minua oikein… Ei… mitä sanonkaan… teette minut hulluksi tuolla puheellanne… Sanoinko, etten tahtoisi enään elää, jos kuolema veisi minulta Haraldin. Sanoin väärin. Tahtoisin elää häntä surrakseni. Sen Harald kyllä tietäisi ja näkisi. Hän ymmärtäisi, että suru olisi minulle rakas ystävä, kunnes minut korjaisi kuolema, joka olisi vieläkin rakkaampi.
Mielenliikutuksesta ja tästä innokkaasta puheesta uupuneena Irene pyörtyi tuolissaan. Kamarijunkkari ei uskaltanut häntä herättää, vaan jäi odottamaan, että hän itsestään virkoisi.
Eikä kestänytkään kauan, ennenkuin hän toipui ja luoden silmänsä v. Assariin, joka ikäänkuin lattiaan juurtuneena oli jäänyt häntä katselemaan, hän hiljaa ja tyynesti kysyi:
— Joko nyt käsitätte, kuinka suuresti minä rakastan häntä?
Jos v. Assar olisi käsittänyt asian vain omalta kannaltaan, niin hän kentiesi olisi jättänyt sen siksensä, mutta vapaaherra oli kehoittanut häntä koettamaan parastansa houkutellaksensa Irenen omaksensa… vapaaherra ei näet tietänyt, että tämä jo oli toisen oma… ja hänen sisarensa taas oli yllyttänyt häntä, ettei hän saisi Ireneä armahtaa, eikä, jos hänen asiansa menestyisi huonosti, säästää vapaaherraakaan. Tämä kaikki muistui nyt kamarijunkkarin mieleen ja väärä ylpeys, joka niin usein on pahan kiihottaja, yllytti häntä yhä enemmän.
— Tiedän, että te rakastatte maisteri Thalbergia ja huomaan, ettette millään muotoa aijo suostua minun naimatarjoukseeni. No niin. Mutta muistatteko, mitä silloin viime kerralla sanoin isästänne, että hänen kunniansa ja ehkäpä henkensäkin riippuivat minusta. Käännyn nyt hänen puoleensa, kentiesi hän minua paremmin voi muuttaa mielenne. Ellei hän voi, niin uhraan hänet kostolleni. Kenen on täytynyt luopua kalliista helmestä, mikä jo on hänelle luvattu, hän varmaankin vihastuu ja hakee korvausta muualta. Kosto on oleva minulle korvauksena.
— Sanoittehan rakastavanne minua, sanoi Irene tyynesti ja vakavasti.
— Niin sanoin ja sanon sen vieläkin.
— Oikein täyttä tottako te sitä tarkoititte?
— Täyttä totta.