Samassa Amalia sattui kulkemaan eteisen kautta ja huomasi, niinkuin jokainen toinenkin olisi tehnyt, kuinka vapaaherran kasvojen ilme muuttui, kuinka väri hänen poskillaan yhtenään vaihteli ja kuinka hän herkeämättä pureskeli huuliaan. Amalia oli jättänyt Irenen yksin, koska neiti v. Assar pukeutuessaan tarvitsi hänen apuaan, mutta nyt hän oli pistäytynyt katsomaan, eikö hänen oma neitinsäkin jo kaipaisi häntä.
Kuultuaan kamarijunkkarin vastauksen, jonka johdosta luuli itsellään olevan vain tuhoa ja turmiota odotettavana, vapaaherra ei enää virkkanut mitään, vaan läksi sitä tietä ulos, antaen v. Assarille tilaisuuden astua saliin. Niin kummalta kun se kuuluukin, oli kamarijunkkari melkein hyvillään kun ei siellä tavannut Ireneä, sillä hän tunsi itsessään, että varmaankin olisi jättänyt hänelle voiton. Tosin hän halusta olisi saavuttanut omalletunnolleen rauhan ja tahtonut näyttää, että hänkin saattoi rakastaa vilpittömästi ja puhtaasti, mutta kun ei tullut sopivaa tilaisuutta ennenkuin nuo hyvät päätökset ennättivät haihtua ja kun hän ei tavannut Ireneä, niin hän, paha kyllä, oli melkein mielissään. Hän raotti kyllä ovea viereiseen huoneeseen, jota käytettiin naisten vierashuoneena, mutta kun tyttöä ei sielläkään näkynyt eikä hän katsonut sopivaksi tunkeutua sitä kauemmaksi, niin oli hän mielestänsä tehnyt kaiken, mitä häneltä voitiin vaatia.
Kauankohan noita hyviä tunteita hänessä kestänee? Sisar on jo pian pukeutunut ja kaipaa rakasta veljeänsä.
XXI.
ISÄ JA TYTÄR.
Sillä välin vapaaherra riensi ullakolle tapaamaan ystäväänsä v. Nitiä, Muuten hänellä ei juuri ollut tapana käydä siellä muulloin kuin silloin, kun oli jotain hänelle toimitettavana tai kysyäksensä häneltä neuvoa, sillä v. Nit ei ollut niinkään kehno neuvonantajana, hänellä kun oli terävä pää ja hyvä ymmärrys. Tällä kertaa vapaaherra ei kuitenkaan mennyt hänen huoneeseensa neuvoja pyytämään, vaan pikemmin saadakseen purkaa tälle ainoalle uskotullensa kaiken sen pelon ja vihan, joka vaivasi hänen ilkeää sydäntään. Avainjutun hän oli jo kokonaan unohtanut, joten hän ei siitä syystä kolkuttanut v. Nitin ovelle.
Irene seisoi ullakolla katsellen muutamia hameita ja hienoja alusvaatteita, jotka Amalia oli levitellyt nuoralle kuivamaan. Illaksi Ristilän herrasväki oli kutsuttu samassa pitäjässä pidettäviin tanssiaisiin, ja kun Irene poloinen toivoi Haraldin saapuvan niin aikaisin, että hänkin ehtisi mukaan, niin hän pukunsa suhteen ei ollut niin välinpitämätön kuin edelliseen nähden olisi ollut syytä luulla. Hänellä oli kaksi eri malliin tehtyä valkoista hametta ehdolla ja hän oli kahdenvaiheilla, kumpaisen valitsisi, mutta päätti vihdoin ottaa toisen. Varovasti hän käänsi sitä, ikäänkuin kädellään hyväillen, muistellessaan odotettua onneansa. Hame oli jo hänen mielestään ehtinyt liiaksi kuivua, jonka tähden hän vispilällä roiski siihen vadista vettä, jotta se kuumalla raudalla silitettynä tulisi oikein sileäksi ja sieväksi.
Alushameen suhteen hän aikoi menetellä samaten» mutta se jäikin kesken, kun hän samassa kuuli nopeita askeleita ja näki isänsä melkein juoksujalkaa rientävän ullakon poikki, ennätettyään kuitenkin paiskata pienen oven jälkeensä lukkoon.
Ireneä hämmästytti vapaaherran tulinen kiire, hänen läähättävä hengityksensä ja ennen kaikkea se seikka, että hän oli paiskannut oven lukkoon.
Sille lukijoistani, jolla ei ole aivan hyvä muisti ja joka ehkä jo on unohtanut vapaaherran selityksen koti-opettajalleen tuosta pienestä ullakonovesta, lienee paras vieläkin kertoa, että se oli niin tehty, että avain ja salpa olivat portaitten ja koti-opettajan huoneen puolella ja lukko sitävastoin sisäpuolella, johon päin se myös aukeni.