— Niinkö vähän te, isä, tunnettekin tyttärenne? Joka kysymykseen minä vastaan ja lupaan puhua totta.
— Hyvä, että minulla on tytär, joka on niin vakava. Silloinpa tiedän millaisessa suhteessa olen häneen… Tottahan muistat, mitä vastasit kamarijunkkarille?
— Muistan sen aivan hyvin.
— Etkä kadu sitä?
— En ollenkaan.
— Olet ylpeä ja vastauksesi ovat lyhyet, armollinen neiti. Mutta onko sinulla tietoa hänen uhkauksistaan isääsi kohtaan?
— Olen kuullut niistä, mutta en luule niissä olevan mitään perää.
Vapaaherra koetti väkisinkin hillitä itseänsä ja kysyi liehakoiden:
— Mutta etkö todellakaan, lapseni, rakasta Emil v. Assaria? Minusta hän on oikein miellyttävä mies.
— Ehkä on, isä, vaikka minä en ole sitä huomannut, koska mieleni on kovin kiintynyt toiseen. Minä rakastan erästä toista.