— Antakaa ensin anteeksi, isä, sitten vastaan.
— Älä rupea tässä mitään ehtoja panemaan, minä tässä olen määrääjänä, ja siksipä kysyn: tietääkö kamarijunkkari tuon suloisen salaisuutesi? Sanoit tosin, ettei kukaan muu kuin tuo rakas koti-opettajaryökäleesi tiedä siitä, mutta kuitenkin…
— Herra v. Assar myös tietää, että rakastan Haraldia. Tunnin verran hän on sen tietänyt. Ja näkyipä hän tietävän tuon toisenkin asian.
— Mitä hän siihen sanoi?
— Ei hän näyttänyt siitä suurestikaan välittävän, koska siitä huolimatta pyysi minua vaimokseen.
— Ja mitä sinulla oli tällaiseen jalomielisyyteen vastattavana?
— Jalomielisyydeksikö sitä sanotte? Selvitin päinvastoin kamarijunkkarille, ettei hänen kosinnassaan ollut mitään jaloa… sanoinpa…
— Yhdentekevää mitä sanoit, keskeytti vapaaherra kiivaasti, en tahdo sitä kuulla, koska arvaan, että se oli jotain herkkämielistä lörpötystä. Tahdon vain tietää mitä lopuksi hänelle vastasit.
— Vastasin, ettei mikään maailmassa voisi pakottaa minua menemään naimisiin miehen kanssa, kun toista rakastan. Jotain siihen tapaan minä sanoin… olinpa niin hämmentynyt, etten sanasta sanaan sitä muista… mutta ainakin kävi hänelle selväksi, ettei hän koskaan saisi minua omakseen.
— Ja silloinko hän ryhtyi uhkauksiin?