Orresta roikkui sopiva ja parahiksi pitkä köydenpää. Vapaaherra jätti tiedottoman tyttärensä lattialle makaamaan ja teki köydenpäästä paulan.
Tämä työ kesti vain muutaman tuokion, mutta Irene ennätti kuitenkin sillä aikaa tointua. Hän nousi istumaan ja huomasi mitä isällä oli tekeillä. Tämä pelästytti häntä niin, että hän oli uudelleen pyörtyä. Hän koetti heikolla äänellä huutaa apua, mutta Haraldin nimi, jota hän oli maininnut, miltei sammui hänen huulilleen.
Vapaaherra ei vielä ollut saanut paulaa oikein kuntoon ja säikähti, kun tyttärensä näin ennen aikojansa virkosi. Hän heitti työnsä kesken ja alkoi häntä jälleen lyödä ja kolhia, ja pian tytär taas makasi yhtä avuttomana ja tunnottomana kuin äskenkin.
Vapaaherra asetti paulan niin korkealle lattiasta kuin oman ruumiinsa pituus olisi vaatinut ja koska tiesi Irenen olevan häntä vain noin puolta korttelia lyhyemmän, niin paula hänen mielestänsä oli vielä liian matalalla, jonka vuoksi hän kiersi köyden muutaman kerran suuren naulan ympärille, mikä kävikin mukavammin kuin jos hän olisi sitonut paulan ylemmäksi.
Voimakkailla käsillään hän sitten nosti tiedottoman tyttärensä lattialta, asetti hänen päänsä paulaan ja laskien hänet käsistään, jätti roikkumaan.
Nyt hän oli kahdenvaiheilla, jäisikö loppua katsomaan vai hiipisikö hiljaa alas ullakolta.
Pitkältä hänellä ei kuitenkaan ollut empimisen aikaa, kun ullakon ovi suurella jyskeellä paukahti auki ja Harald syöksyi paikalle.
XXII.
RUUMIS.
Mitään virkkamatta jäi vapaaherra paikalleen seisomaan. Harald ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, hän näki ainoastaan hirtetyn. Oikealla kädellään hän puukolla katkaisi nuoran, kannattaen vasemmalla ruumista. Tämä kaikki tapahtui yhdessä silmänräpäyksessä.