Koneentapaisesti vapaaherra kulki hänen perässänsä toiseen loukkoon. Kun Harald vuorostansa nyt alkoi laittaa paulaa, niin vapaaherra taas yritti lähteä karkuun, mutta samassa kuului ikäänkuin seinästä ääni, joka lausui tuon ainoan sanan: Henrik. Ikäänkuin kiveksi muuttuneena jäi vapaaherra paikallensa seisomaan, jotta Harald sai tehdä hänelle mitä itse tahtoi. Hän pujotti vapaaherran paulan läpitse ja jätti hänet kainaloista riippumaan; tämä asema oli siksi tukala, ettei hän voinut ponnistella vastaan, eikä päästä omin voimin irti.
Harald poistui nyt ullakolta ja tapasi portailla paitsi rouva Orrbergiä ja v. Assarin sisaruksia myös koko talonväen koossa. Kaikeksi onneksi pojat olivat kaupungissa kestissä ja pikku Ulla nukkui vielä. Siitä asti kun ovi särjettiin olivat he seisoneet siinä kuuntelemassa, uskaltamatta rientää vapaaherran avuksi, taikka lieneekö heiltä ollut tahtoa puuttunut. Kaikki he olivat pelästyksestä puhumattomina ja Amalia itki.
Harald meni huoneeseensa ja jotta ei hänen äitinsä liiaksi pelästyisi hän, tarttuen häntä käteen, selitti muutamilla sanoilla mitä oli tapahtunut ja mitä vielä oli tehtävä. Haraldin annettua hänelle liinan, johon hän saisi kätkeä kasvonsa, he molemmat astuivat ulos. Portailla seisoville sanoi Harald:
— Jo on aika, että tulette todistajina katsomaan sellaista, jota ette ole tienneet aavistaakaan. Älkää viipykö, tulkaa heti!
Jos Haraldin odottamaton ilmestyminen jo oli herättänyt heissä kummastusta, niin he nyt aivan ällistyivät, nähdessään tämän salaperäisen naisen. Ja heidän tultuaan ullakolle, niin kuka voisi kuvailla heidän pelkoaan ja kauhistustansa, kun he tapasivat vapaaherran siellä elävänä roikkumassa ja vähän etäämpänä hänestä näkivät hänen tyttärensä makaavan kuolleena lattialla.
Annettuaan heidän muutaman silmänräpäyksen tuota katsella, päästi Harald hänen ilkeästä ja häpeällisestä asemastansa. Nyt oli vapaaherra käskemäisillään miespalvelijansa ja kamarijunkkarin vangita Haraldin, jonka aikoi ilmoittaa Irenen murhaajaksi, mutta nähdessään tuon salaperäisen naisen, hänen rohkeutensa kokonaan lannistui, niin ettei hän saanut sanaakaan suustansa. Sen sijaan Harald ryhtyi puhumaan:
— Halusta sinä, vapaaherra Arvid Henning, käskisit kaikkia tässä läsnäolevia tekemään minulle väkivaltaa, mutta kielesi ei ota kääntyäksensä ja se onkin parasta, koska he tuskin uskaltaisivat taikka tahtoisivat sinua nyt totella. Siis, kuulkaa minua. Kaikkein teidän, sekä talonväen että vieraitten läsnäollessa, minä julistan, että vapaaherra Arvid Henning on varas, rosvo ja moninkertainen murhamies. Katsokaa tätä hänen tytärtään, hänen omaa lastansa, kuinka hän makaa tuossa kalpeana ja puhumattomana, katselkaa kauhean nuoran jälkiä hänen hienossa ja valkoisessa kaulassaan, katselkaa hänen niskassaan kynsien jättämiä jälkiä. Kaiken tämän on hänen isänsä tehnyt ja minkätähden? Kostonhimosta sekä maallisen rangaistuksen pelosta. Siitä varmaankin kaksi meistä voisi antaa tarpeellisia tietoja, koska luulen heidän pitävän kunniastaan ja kuuntelevan omantunnon ääntä… mutta kentiesi sitä ei heiltä vaaditakaan. Siinä kyllin, että monesta seikasta käy selville, ettei tämä nuori neiti ole tappanut itseänsä, vaan että hänen isänsä on hänet surmannut. Ja ellei näitä todistuksia pidettäisi täydellisinä, niin muistakaa, että oikeudessa katsotaan puoliakin todisteita päteviksi, jos on kysymys henkilöstä, joka aikaisemmin on huomattu syypääksi suuriin rikoksiin. Tähän asti hän on voinut salata ilkitekonsa, niin ettei laki ole pystynyt häntä tuomitsemaan; mutta kuulkaa nyt, mitä muita rikoksia hän on tehnyt, paitsi sitä, jonka näette tässä silmäänne edessä. Seuraavista kahdesta rikoksesta minä tulen tekemään kanteen häntä vastaan ja toivonpa voivani todistaa hänet syypääksi. Katsokaa tätä naista, tunnetteko hänet?…
Kreivitär veti liinan pois silmiltään, näyttäen kasvonsa. Kylmä hiki nousi vapaaherran otsalle ja hän vaipui vanhalle sohvalle, jolle jäi istumaan.
Eipä paljon puuttunut, ettei kaikkein saapuvilla olevien käynyt samoin, heidän nähdessään nuo vieläkin kauniit kasvot, jotka muistuttivat kuollutta.
Vapaaherran kamaripalvelija, joka oli noin viidenneljättä ikäinen mies ja oli ennen palvellut vapaaherran vanhempaa veljeä, syöksyi nyt esiin ja heittäytyi polvilleen entisen haltijattarensa eteen.