XXIII.
LYHYT LUKU, JOKA ON KOLMEN LUVUN ARVOINEN.
Hautajaisten jälkeisenä päivänä Iäksi kamarijunkkari pois, mutta Emilia ei malttanut jättää Ireneä ennenkuin nähtäisiin, kuolisiko hän vai jäisikö elämään. Emilia oli mitä uskollisin sairaanhoitajatar, ja kun häntä paitsi Amaliakin oli hoitamassa Ireneä, niin Haraldin ei tarvinnut pelätä, että lääkärin määräykset olisivat jääneet yhdessäkään kohdassa noudattamatta.
Mutta Irenen parannuttua Emilia, vaikka ei ollutkaan kipeä, alkoi nähtävästi laihtua ja käydä kalpeammaksi.
— Luulenpa, Emilia kulta, että lihon ja voimistun sinun kustannuksellasi! Sinä vain hymyilet… mitä tarkoitat?
Emilia alkoi hiljaa itkeä nyyhkyttää ja kätki kasvonsa Irenen povea vastaan. Mutta pian hän rohkaisi mielensä ja irrottautui Irenestä, joka oli kietonut kätensä hänen kaulaansa.
— Tiedätkö, Irene, miltä minusta tuntuu? Tuntuu ikäänkuin olisin juopunut hyvästä ja makeasta viinistä. Sellaisella on toisinaan niin paljon mieltä, että hän ymmärtää yhä enemmän juopuvansa, kuta pidemmältä hän omaksi vahingokseen nauttii tuota houkuttelevaa nestettä. Toisessa vaakakupissa painaa viininhimo ja nautinto, toisessa terve järki. Nämä sitten taistelevat keskenänsä, kunnes toinen tai toinen pääsee voitolle. Taikka sitten hän jatkaa juomistaan, kunnes lopen päihtyneenä kaatuu maahan, taikka jättää sen siksensä… Minä puolestani valitsen viimeksimainitun… Aijon ainaiseksi erota Haraldista.
Irene oli oppinut pitämään Emiliasta, niinkuin todellisesta ystävästä ainakin. Ja se, että hänkin rakasti Haraldia, teki hänet vielä kalliimmaksi Irenelle. Sillä koskahan nainen olisi ollut välinpitämätön tällaisista asioista?
Eikä Irene ollut noita itsekkäitä naisia, jotka rakastaessansa unohtavat ystävänsä ja kaiken muun maailmassa. Mielellään hän koko ikänsä olisi pitänyt Emilian luonansa, mutta koska ei voinut vastustaa hänen jaloa päätöstään, jota itsekin piti suuressa arvossa, hän oli vaiti.
Irenen makuuhuoneen ovi aukeni ja Harald astui sisään. Oltuaan vähän aikaa poissa, oli hänellä aina ollut tapana suudella Ireneä, mutta hienotunteinen kun oli, hän nyt katsoi parhaaksi olla häntä suutelematta.