— Jopa nyt jotakin! No, saadaanhan nähdä, vastasi pastori nauraen.
Ei viipynyt kauan, ennenkuin muuan keski-ikäinen rouva kirkonkylästä tuli pastorin pyynnöstä ottamaan hameiden mittaa y. m. Stellan nähdessään hän hämmästyksestä huudahti, tämä kun oli aivan jonkun naisen näköinen, jonka hän nuoruudessaan oli nähnyt, vaikka ei muistanut, kuka se oli.
Pastori tunsi rouvan kelpo ihmiseksi, jonka vuoksi hänelle uskottiin Stellan pitovaatteiden tekeminen, jonka ohella hän sai toimekseen kaikkien kankaitten ostamisen j.n.e. Laskettiin, paljonko tulisi maksamaan määrätty luku hameita, saaleja, liinavaatteita y.m., joiden laatu myös määrättiin. Harald, joka tässä tilaisuudessa oli mielestänsä hyvin rikas, arveli että neljäsataa markkaa koko vaatetuksesta ei ollut lainkaan liikaa. Rouva taas puolestansa sanoi saavansa voittoakin, niin että tyytyväisyys oli molemminpuolinen. Harald maksoi etukäteen suuren osan sovitusta rahamäärästä, eikä se ollenkaan pilannut asiaa. Rouva läksi tyytyväisenä ja ihmetellen, kuka tämä salaperäinen tyttö oikeastansa oli. Vähän hän tosin oli saanut kuulla pastorilta, mutta tämä ei hänen mielestänsä läheskään riittänyt.
Tänä merkillisenä päivänä, jonka kuluessa kolmesta siihen asti toisilleen aivan ventovieraasta ihmisestä oli tullut miltei sisarukset, olivat niin hyvin pastori kuin Haraldkin illalla huomaavinaan, että Stella jo paremmin ymmärsi heidän puhettaan sekä myös itse vähän osasi käyttää ruotsia. Olipa siinä nyt perää tai ei, mutta ainakin pastori siitä sai hyvää toivoa Stellan opinhaluun nähden.
— Kuinka nyt ensi alussa aijot hänen suhteensa menetellä ja mitä opetustapaa tulet käyttämään? kysyi Harald, joka opetustapaa mainitessaan naurahti vähän ivallisesti, osoittaen kuitenkin samalla täyttä luottamusta vanhemmalle ystävälleen.
— Kuinkako alussa aijon menetellä? Kuljettaa häntä ihanassa luomakunnassa ja, näytellen hänelle pellot ja niityt, metsät, vuoret ja laaksot, puhella hänen kanssansa. Täällä kotonakin tulemme keskustelemaan oppiaksemme toisiltamme, hän minulta ja minä häneltä.
Pastorin näin puhuessa olivat hänen kasvonsa miettiväiset ja miellyttävät. Aivan hyvin hän aavisti, kuinka paljo hänelläkin oli oppimista tältä lapselliselta ja tietysti sangen taitamattomalta tytöltä.
— Varmaankin olet tänä ainoana päivänä tullut huomanneeksi, kuinka kiihkeästi minä rakastan maamme kieltä, Suomea, jatkoi pastori, puheenaihetta muuttaen. Kuitenkaan ei minun — ainakaan ensi alussa — sovi puhua tätä kieltä Stellalle, vaikka ensin olin niin aikonut. Luontoni ei sallisi minun antaa valistuksen tarpeessa olevan ihmisen vaivata itseään kielellä, joka on hänelle aivan vieras. Opetusaikana voisivat kentiesi siten monet taipumukset, monet uudet ja arat, ehkäpä vielä epäselvät käsitykset haihtua ja kovettua. Mutta hänen korvansa on jo tottunut ruotsinkieleen ja kuukauden kuluttua hän jo osaa sitä välttävästi puhua. Ruotsia siis aluksi aijomme käyttää.
— Suo anteeksi että ollenkaan otin puheeksi, kuinka aijot menetellä, sanoi Harald. Huomaanhan yhä selvemmästi, että sinä jos kukaan olet sopiva tähän toimeen ja toivotanpa sinulle siinä Jumalan siunausta ja hyvää menestystä. Ja sinusta, Stella, minä toivoisin että rupeaisit pitämään Erkistä enemmän kuin kenestäkään muusta ihmisestä maan päällä.
Katsein, joka siirtyi toisesta toiseen, Stella vastasi: