— Miksi en jäisi, ja sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minä itsekin.
Pilanpäiten sinä vain minua kiusaat.
— Leikkiä minä laskenkin, sillä totta puhuakseni en silti luule, että täälläkään jätät lahjojasi käyttämättä. Jos olisin sinun tilallasi, niin toivoisinpa voivani menetellä samoin kuin sinä.
— Älähän, veli kulta, huoli tehdä siitä niin suurta asiaa, vaan pidä sitä järkähtämättömänä päähänpistona, johon luontainen hitauteni sekä haluttomuuteni kumarrusmatkoihin ehkä ovat syynä.
— Nimitä sitä miksi tahdot, väitti Harald, asia on kuitenkin sama. Tunnen sinut niin hyvin kuin jos lukisin avatusta kirjasta. Ja sinä arvannet, kuinka minun tulisi ikävä, jos sinä muuttaisit täältä pois.
— Kumma kyllä, etteivät, nuo aviosiipat voi täyttää koko sydäntämme, koska siinä on sijaa ystävillekin, pilaili pastori.
Stella, joka samassa tuli huoneeseen, virkkoi siihen:
— Kostaakseni saan ilmoittaa, ettet sinäkään, ukkoseni, ole minulle kaikki kaikessa, sillä on minunkin sydämessäni tilaa ystäville, jopa vanhalle harmaalle kissallekin, pikku varsalle, karitsoille ja lehmille.
— Yhdestä asiasta minulla kuitenkin on syytä torua pikku eukkoani, sanoi Erkki. Tiedätkö, Harald, ettei hän suuresti edisty kitaransoitossa.
— Kuinka tuo Erkki onkaan? häijy ja vaativainen. Hän ei katso sitä miksikään, että jo osaan jotensakin hyvin näppäillä kitaran kieliä, paitsi että laulankin kyllä sievästi, vaan sen lisäksi hän vielä tahtoo minua opettelemaan nuottejakin aivan perinpohjaisesti. Vaikka hän sanoo minun muutoin kyllä olevan hyväoppisen, niin en tahdo saada niitä päähäni, ne kun ovat niin kiusallisia.
— Syy siihen lieneekin minun, keskeytti Harald, koska en ole viitsinyt niitä oikein tyrkyttämällä pikku siskolleni opettaa. Siis saat torua vain minua, hyvä lankomies!