— Suokaa anteeksi hajamielisyyteni, herra maisteri! Nähdessäni ensi kerran ihmisiä, minun aina käy niin, että heidän ulkomuotonsa muistuttaa minulle jotain rakasta vainajaa tai poissaolevaa tuttavaa. Niin kävi nytkin. Kuitenkin: terve tuloa!
Hän löi kättä, mutta tapa, jolla hän sen teki, oli niin kylmä ja veltto, ettei se ensinkään ollut Haraldille mieleen. Ja yhtä vähän vapaaherran ulkomuoto miellytti häntä. Hänen katseensa oli tosin terävä ja hän katsoi ihmisiä suoraan silmiin, mutta tässä katseessa ei kuitenkaan ollut mitään hyvää ja luotettavaa. Näytti ikäänkuin hän olisi totuttautunut katsomaan ihmisiä silmiin, ikäänkuin sillä peittääksensä teeskentelyänsä.
Pituudeltaan parooni oli keskikokoinen, mutta muuten roteva. Nuorena hän näytti olleen kaunis, mutta nyt oli hänen otsansa kamalasti rypyssä, mikä usein on hurjien himojen seurauksena, suu hymyili ilkeästi ja alahuuli oli inhottavasti nyrpistynyt. Tämä ei näyttänyt luotettavalta, eikä hänen harmahtava tukkansakaan herättänyt katsojassa kunnioitusta.
Harald muisteli joskus nähneensä vapaaherran näköisen roiston.
Hän oli niin kiintynyt katselemaan vapaaherraa, että tuskin olisi tullut vilkaisseeksi toisia, ellei vapaaherra olisi esittänyt jokaista vuoronperään. Tämä kohteliaisuus ihmetytti Haraldia, koska hän oli kuullut kerrottavan, ettei vapaaherra koskaan ennen kotiopettajain suhteen ollut nähnyt sitä tarpeelliseksi.
Ruotsalainen kamarijunkkari v. Assar oli noin puolivälissä neljänkymmenen oleva mies, ulkomuodoltaan kelmeä ja kivulloisen näköinen. Hän oli pitkä ja soreavartaloinen, mutta hänen silmäinsä kirkkaus näkyi kadonneen, lieneekö siihen ollut syynä sairaalloisuus vaiko irstas elämä.
Muutaman päivän hän oli ollut Ristilässä vieraana ja tulisi viipymään niin kauan kun terveysvedenjuontinsa kestäisi.
Kolmannen seurassa olevan herran vapaaherra esitti ikäänkuin sivumennen, mainiten välinpitämättömästi hänen nimensä: herra v. Nit. Tälle miehelle vapaaherra ei siis näkynyt antavan mitään erityistä arvoa. Luultavasti hän oli jonkinmoinen pehtoori, kirjanpitäjä taikka muu sellainen, ajatteli Harald ensi silmäyksellä.
Hän näytti olevan melkein samanikäinen kuin vapaaherrakin, mutta eivät hänenkään harmahtavat hapsensa näyttäneet Haraldin mielestä kunniakkailta. Muuten herra v. Nitillä näytti olleen hyvät päivät. Hänen lyhyt ja tanakka vartalosta ei ollut voimakas, niinkuin tavallisesti sellaiset ovat, vaan lihava ja pöhistynyt, luultavasti ylellisestä juomisesta. Nytkin saattoi huomata, että yksinomaan häntä varten tarjolla olevaa konjakkipulloa oli liiaksi kallisteltu.
Vapaaherran esittäessä näin ohimennen herra v. Nitin, näki Harald tarpeelliseksi mennä kädestäpitäen häntä tervehtimään. Herra v. Nit nousi puoliksi tuoliltaan, mutta lysähtikin takaisin istualleen, kun hänen juopottelemisesta hämärät silmänsä nyt selvemmin erottivat Haraldin. Hänen verevät kasvonsa hieman vaalenivat, hän veti syvään henkeänsä ja änkytti: