— Oh, c'est une merveille!
Herra v. Nitin mielenliikutus ei jäänyt vapaaherralta huomaamatta ja hän sanoi:
— Lyönpä vetoa, että herra v. Nit maisterissa huomaa saman yhdennäköisyyden kuin minäkin, niin silmiinpistävä se todellakin on! Eikö mielestänne maisteri Thalberg ihmeellisesti muistuta yhteistä ystäväämme, herra v. Rohlia?
— Rohlia — herra v. Nit verkalleen toisti, mutta jatkoi sitten kiihkeästi: — kas, hänen näköisensähän maisteri juuri onkin!
Harald oli huomaavinaan, että vapaaherra nuhdellen katsahti v. Nitiin. Kaiken tämän ohessa hän kuitenkin oli ehtinyt tervehtiä rouva Orrbergia, joka oli talossa emännän sijaisena, millä tarkoitamme, että hän vapaaherran toisen rouvan kuoltua oli itsevaltiaasti hallinnut sekä sisätaloutta että karjanhoitoon kuuluvia asioita.
Talossa oli neljä lasta, kaksi edellisestä ja kaksi jälkimäisestä avioliitosta. Irene neiti oli seitsemäntoista ja hänen Aleksi-niminen veljensä neljäntoistavuotias. Solmu oli kahdeksan ja pikku Ulla vain viiden vuoden ikäinen.
Harald katseli tutkivasti näitä ihmisvesoja. Hänestä he näyttivät hyvin hiljaisilta ja miettiväisiltä, melkeinpä ikäänkuin joku suru olisi heitä painanut. Molemmat pojat olivat sitäpaitsi kalpeita ja ruumiinrakenteeltaan heikkoja. Pikku Ulla oli ainoa, joka näytti rauhalliselta, eikä ujostellut. Hän vain hiipi sisarensa viereen, ehkäpä enemmän tätä hyväilläksensä kuin etsiäksensä häneltä turvaa.
Lapset tekivät Haraldiin miellyttävän vaikutuksen. Hän tunsi kiintymystä heihin ja piti heistä jo etukäteen.
Illallisen syötyä vapaaherra sanoi Haraldille:
— Jotta päivä päättyisi hauskasti, pyydän saada kuulla maisterin laulavan.