Miespalvelija sekä kamarineitsyt olivat tuontuostakin kertoneet Haraldille kaikellaisia pahoja huhuja vapaaherrasta ja muun muassa myös maininneet pikku Henrik Henningin. Yleensä Harald ei pitänyt tyhjistä ja todistamattomista juorupuheista, mutta koska vapaaherra ja ensi hetkestä oli tuntunut hänestä vastenmieliseltä, niin hän ei hänen suhteensa yhtä tarkasti pitänet kiinni tästä mielipiteestään, vaan kuunteli yhtä halukkaasti näitä kertomuksia kuin lapset, jotka jännityksellä kuuntelevat hoitajansa kertomia inhoja satuja.
Vaikka nämä huhut yksityiskohdissaan hiukan erosivatkin toisistaan, olivat ne kuitenkin pääasiassa yhtäpitäviä ja kuuluivat näin:
Vapaaherran vanhempi veli oli kreivi ja hänen nimensä oli Henrik. Hän oli uljas ja ylevämielinen herra, joka oli ylpeä ylpeille, mutta nöyrä alhaista säätyä oleville sekä kaikin puolin hyvä ja antelias. Tässä suhteessa hän oli veljensä vastakohta, tämän joka koko ikänsä oli ylimyksiä liehakoinut, mutta sen sijaan polkenut ja sortanut alhaista kansaa. Henrik, vanhempi veli, oli Ristilän omistaja, kun sitä vastoin nuoremmalla, Arvilla, joka silloin oli kapteeni, oli vain muutamia Ristilään kuuluvia taloja hallussaan. Nyt sattui niin, että vanhempi veli rakastui alhaista sukua olevaan nuoreen tyttöön, jolle Jumala oli suonut sekä kauneutta että suloutta ja, huolimatta nuoremman veljensä nuhteista, hän menikin hänen kanssansa naimisiin. He tulivat onnellisiksi ja heille syntyi poika, jolle annettiin nimeksi Henrik. Jonkun ajan kuluttua täytyi kreivin tärkeitten asiain tähden matkustaa kauas ulkomaille ja kun hän viipyi kauvan yli määräajan, eikä tullut kirjettäkään, joka olisi ilmoittanut, oliko hän hän enää edes hengissä, vai oliko jo kuollut, niin nuori kreivitär pani tuon niin pahaksensa, että joutui mielenvikaan ja vietiin hullujenhuoneeseen. Nuorempi veli alkoi nyt huolehtia pikku Henrikistä ja hänen sanottiin pitäneen lasta hyvänä. Näyttipä siltä, ettei hän voinut tulla pojatta toimeen, koska hän matkustaessaan kerran Saksaan, vei kaksivuotiaan lapsen mukanansa. Vapaaherra palasi sieltä ystävänsä von Nitin seuraamana, mutta lapsen sanottiin kuolleen Lyypekissä ja vapaaherralla oli näytettävänä lääkärin kirjoittama todistus sen taudin laadusta, johon lapsi muka oli kuollut. Kuitenkin luullaan, ettei lapsi ole kuollut luonnollista kuolemaa, vaan että se on surmattu taikka jätetty jollekin asumattomalle rannikolle. Ainakin ovat sekä kertojat että monet muutkin ullakolla ja pihassa kuulleet huokauksia ja kummallisia ääniä, jotka ovat puhuneet asumattomasta saaresta sekä maininneet yhtä ja toista muutakin, josta on saatu syytä arvella jos jotakin. Selvänä asiana pidettiin, että surmattu poika siellä huokaili ja kummitteli, ja sanoivatpa kertojat nähneensä aaveitakin. — — — Pikku vainajan muistoksi oli parooni kuitenkin pystyttänyt hautakiven.
Monen vuoden kuluttua palasi sitten takaisin lapsen isä, kreivi Henrik, ja se vaikutti niin hänen rouvaansa, että hänen aivonsa heti selvenivät ja he rupesivat uudelleen elämään onnellista elämää Ristilässä, jolloin heille syntyi tyttö, joka ristittiin Helenaksi. Mutta puolen vuoden kuluttua lapsen isä kuoli ja äiti tuli jälleen mielipuoleksi surusta, joka vihdoin viimein vei hänet hautaan. Ja ruumiina hänen sanottiin olleen yhtä kaunis kuin eläessänsäkin. Nyt vapaaherra tuli pikku Helenan holhoojaksi, mutta ennenkuin oli elänyt täyttä kahtakaan vuotta, kuoli myös lapsi, vaikka hoitaja väitti sen, silloin kun hänet ajettiin talosta pois, vielä olleen niin terveen ja reippaan, ettei siinä ollut sairauden hiventäkään. Ja tällä tavoin vapaaherra sai haltuunsa sekä Ristilän että kaikki muut maakartanot.
Irene kalpeni kuullessaan Haraldin muistutuksen ja vastasi:
— Sanoin väärin; hän ei ole tänne haudattu, vaan tämä on hänen muistokivensä.
Irene oli siis tahtonut pitää Haraldilta salassa, ettei Henrik ollut tänne haudattu. Olikohan Irenekin tunnottomilta palkollisilta saanut kuulla kaikellaisia arveluja? Taikka miksi hän kalpeni, epäilikö hän omaa isäänsä?
Harald oli pahoillaan, että oli tullut kajonneeksi näin kipeään ja arkaluontoiseen asiaan. Hän koetti korvata ajattelemattomuutensa muuttamalla heti puheenaihetta.
— Mitä pidätte auringosta, joka laskee tuonne kummun taakse?
— Pidän aurinkoa onnellisena, sitä kun aina rakastetaan, tulipa se minne tahansa.