— Varmaankin olen paha lapsi, koska kernaammin olisin salaa sinne mennyt… Mutta te olette oikeassa; eihän isälläni sovi olla mitään sitä vastaan. Ja yksin minä menenkin sinne — hän jatkoi äänellä, joka osoitti mitä hän tarkoitti: sinä et ainakaan saa tulia mukaan.
He kuulivat askeleita ja Irene nousi hautakiveltä. Tien mutkasta kamarijunkkari tuli näkyviin.
— Kas, tämäpä vasta on romantillista, hän huudahti, hautakumpu on ollut teillä yhtymäpaikkana!
Kamarijunkkari ei tarkoittanut mitään pahaa näillä sanoillaan, mutta koska jo se, että täytyi hänet nähdä, tällä hetkellä tuntui Haraldista vastenmieliseltä, hänellä kun vielä olisi ollut niin paljon Irenelle sanottavaa, niin vielä enemmän häntä harmitti se, mitä hän puhui.
— Jos te olisitte ollut minun sijassani ja minä odottamatta olisin nähnyt teidät neiti Irenen kanssa tämän hautakiven luona, niin tuskinpa vain olisin nähnyt siinä mitään romantillista.
Melkeinpä Irene näiden sanojen johdosta oli hyvin tyytyväinen häneen. Kamarijunkkari sitä vastoin ei tietänyt, miltä kannalta ne oikein olivat käsitettävät, eikä tiennyt, sopisiko suuttua, vai ei. Sanoipa vain:
— Maisteri laskettelee luullakseni arvoituksia.
— Jos niin on, vastasi Harald kohteliaasti, niin pyydän anteeksi ja lupaan vast'edes parantaa tapani.
Tiedämme, ettei Harald läsnäolollaan tahtonut estää kamarijunkkarin mahdollista edistymistä. Mutta nyt, kun hän itse oli tullut häirityksi ja hänellä siis oli vanhempi etuoikeus, niin hänen ei myöskään sopinut erota seurasta. He alkoivat siis kävellä toinen toisella, toinen toisella puolella Ireneä ja lähestyivät kartanoa, puhellen mitättömistä asioista.
Astuessaan sisään he tapasivat vapaaherran ja herra v. Nitin istumasta vierekkäin vilkkaasti keskustellen, edellinen aivan punaisena kasvoiltaan ja jälkimäinen kalpeana. Luultavasti vapaaherra ei ollut kuullut heidän tulevan, koska oven auetessa ikäänkuin hämmästyneenä hyppäsi ylös, eikä enää virkannut mitään v. Nitille. Sivumennen mainittakoon, että nyt sattui olemaan tämän raitis ilta, joita hänellä oli kolme viikossa. Vapaaherra ei näet nähnyt hyväksi suoda hänelle hänen mielijuomaansa muulloin kuin sunnuntaisin ja sen lisäksi vielä joka toinen päivä viikossa.