Harald punastui, huomatessaan kiivastuneensa. Tämä oli ensimäinen kerta, jolloin vapaaherran sanat olivat saaneet hänet hämmentymään.
Haraldin suuttumus teki vapaaherraan merkillisen vaikutuksen. Se loukkasi hänen aatelisylpeyttään, enemmän hänen tyttärensä kuin hänen itsensä takia, kun hän, ajatteli näin: tuo mies luulee voivansa käydä vaaralliseksi tyttärelleni, koska tahtoo pysyä hänestä erillään. Hän luulee olevansa hyvinkin etevä, mutta minäpä näytän, etten pidä häntä lainkaan vaarallisena. Juuri hän saa saattaa Irenen sinne.
Toinen syy, minkä vuoksi vapaaherra salli Haraldin ja Irenen olla kahdenkesken, oli se, että hän tahtoi saada v, Assarin mustasukkaiseksi, kiihoittaaksensa tällä tavoin hänen rakkauttansa ja pakottaakseen hänet ratkaisevaan päätökseen. Vapaaherra olisi hyvin mielellään suonut, että v. Assar olisi nainut Irenen.
On usein huomattu, että isät eivät ymmärrä tyttäriänsä, eivätkä ollenkaan aavista, kuinka heidän sydämensä laita on. Niinpä vapaaherra Henningkin ihan todella uskoi v. Assarin tehneen hänen tyttäreensä syvin vaikutuksen. Ellei se ollut rakkautta, vaan pelkkää mielikuvitusta, niin se oli vapaaherrasta jokseenkin yhdentekevää Olipa hän itse saanut kaksikin vaimoa, joiden rakkaudesta, kuten hän sittemmin huomasi, ei ollut paljoakaan tietoa, mutta eipä hän niittäkään ollut rukkasia saanut.
Ja jos vapaaherra olisi aavistanut, että jokin vaara Haraldin puolelta uhkaisi, niin tämä vaara vain lisääntyisi, jos hän koettaisi estää häntä olemasta kahdenkesken Irenen kanssa. Päinvastoin menetellessään hän toivoi voittavansa samalla kertaa kaksi etua, nimittäin että kiihoittaisi v. Assaria ja samalla tekisi Haraldin vaarattomaksi. Sitäpaitsi tällainen menettely paremmin sopi yhteen hänen aatelisylpeytensä kanssa.
Syystä voidaan epäillä, etteivät nuo tuumat olleet järkeviä. Hienoja ne kyllä olivat olevinaan, mutta…
Vapaaherra oli kyllä oikeassa siinä, että alkava rakkaus kasvaa sikäli kuin sitä koetetaan estää, ja se myös pitää paikkansa, että vanhemmat, kohtelemalla välipitämättömästi henkilöä, johon heidän tyttärensä on mieltynyt, saavat jälkimäisen tunteet sammumaan. Mutta tämä edellyttää, että vanhemmat ja tyttäret rakastavat toisiaan, mikä ei Ireneen nähden koskaan ollut juolahtanut vapaaherran mieleenkään.
Vapaaherran puolustukseksi on kuitenkin myönnettävä, että isällä voi olla tyttärestään suuri vastus, jos tämä on sattunut rakastumaan sellaiseen mieheen, jota isä ei voi suosia. Jos tämä tekee esteitä, niin rakkaus saa niistä vaan kiihotusta, ja ellei se sitä tee, niin se siitä huolimatta kasvaa kasvamistaan. Mikäpä silloin tulee isä-paralle neuvoksi! Parasta olisi, että isä olisi siksi viisas, ettei sekaantuisi sydämen asioihin, eikä sellaisistakaan isistä, Jumalan kiitos, ole lainkaan puutetta.
Oltuaan hetken ääneti, jolloin yllämainitut ajatukset nuolen nopeudella liikkuivat vapaaherran mielessä, hän jälleen puuttui puheeseen, sanoen iloisesti ja miltei veitikkamaisesti:
— Koska niin kernaasti menisit tervehtimään hengellistä opettajaasi, joksi häntä nimität, niin en tahdo panna vastaan. Mutta ainoastaan sillä ehdolla, ettet mene yksin, vaan että maisteri Thalberg aina seuraa sinua.