— Itseäni. Oliko se väärin?
— Eihän se ole väärin, jos ihminen sitä tehdessään ajattelee sielunsa tilaa ja tuntee kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Jotakin sellaista se kai oli?
— Ja eiköhän tuo kiitollisuuden tunnekin tullut Jumalalta? Eikö kaikki hyvä, mikä meissä liikkuu, Vapahtajan ansiosta tulekin Häneltä? Mutta pahaan olemme itse syypäät, se johtuu syntisestä luonnostamme ja esivanhempiemme lankeemuksesta.
Stella oli hyvin halukas selvästi käsittämään pastorin opetuksia ja kertaamalla hän näin tahtoi tutkia, oliko hän ymmärtänyt ja muistissaan säilyttänyt, mitä hänelle oli opetettu.
Eikä pastori kauvan tahtonut vaivata häntä samalla aineella, vaan vaihteli, antaen hänen milloin lukea, milloin kirjoittaa. Sillä välin keskusteltiin ja tehtiin pieniä kävelyretkiä.
Muutaman luvun luettuaan Stella yht'äkkiä sanoi:
— Tiedättekö, mitä nyt ajattelen? Oi, jospa uskaltaisin sen sanoa!
— Tarvitseeko sinun pelätä veljeäsi ja ystävääsi?
— Niin, tahtoisin niin mielelläni nauttia armopöydässä siunattua viiniä ja leipää. Menisin niin kernaasti Herran pyhälle ehtoolliselle.
— Miksi menisit?