— Mitä tarkoitatte?
— Saat kyllä ehtoollisessa nauttia siunattua leipää ja viiniä, mutta minä… niin, joku toinen saa jakaa ne sinulle. Minä en voi sitä tehdä.
Pastori ei tahtonut kaunistella asioita omalletunnolleen. Hän tunsi itsessään, että jos hän nyt menisi Herran ehtoollista jakamaan, niin hän pettäisi mestarinsa, jolle oli vannonut uskollisuutta, koska enemmän ajattelisi armon välikappaleiden nauttijaa kuin pyhää toimitusta.
— En ymmärrä, miksi toisen tulee se tehdä. Selittäkää se minulle.
— Kentiesi joskus tulevaisuudessa. Nyt en voi. Mutta sinullehan se on yhdentekevää. Kun Herra puhuu, niin ihmisestä ei ole väliä.
— Suokaa anteeksi. Tiedän, että kaikki, mitä sanotte ja teette on hyvä ja oikein, enkä enää kiusaa teitä kysymyksillä.
— Lähdetäänkö nyt hiukan kävelemään maantielle ja kirkolle päin?
— Kirkolle päin mennään… Mutta miksi ette enään kulje kanssani käsitysten, niinkuin teitte ensi aikoina?
Vähän mietittyään pastori vastasi:
— Koska et enään ole sama Stella kuin silloin… Näetkö tuossa puussa linnun, joka laulaa niin kauniisti?