Ellei Harald sattumalta olisi tässä pysähyttänyt hevosta, niin maisema ei varmaankaan olisi tehnyt häneen samaa vaikutusta kuin nyt. Pyöräin tärinä ja yhtämittainen eteenpäin kulku olisivat melkoisesti vähentäneet tätä vaikutusta. Hänen mielensä muuttui äkkiä ja, tietämättä minkä takia, hänestä tuntui ikäänkuin hiukset hänen päässään olisivat nousseet pystyyn.
Heidän oltuansa kotvan ääneti, kyytimies, joka hänkin oli vain neljänkolmatta ikäinen, puhkesi yhtäkkiä puhumaan:
— Eikö tämä teidänkin mielestänne ole ison hautausmaan kaltainen?
— On, ystäväni. Iso kalmisto kuolleille ja kuolevaisille. Tahtoisinpa kuolla tähän.
Kaukainen rattaiden kolina herätti heidän huomiotansa. Kyytimies, jolla oli luonnonlapsen tarkka näkö, kysyi:
— Näettekö, herra, tuolla missä tie tekee mutkan vasempaan… sinne taitaa olla noin puoli pitkää virstaa… siellä eroitan rattaat, jotka tulista vauhtia kiitävät eteenpäin.
— Minä en voi nähdä niin kauvas, kuulen vain rattaiden kolinan.
Oltiin jälleen ääneti. Kyytimies oli taas tarttumaisillaan ohjaksiin, kun aivan läheltä kuuluva kummallinen ääni esti häntä. Molemmat kuuntelivat.
— Mio padre — kuului valittava ääni.
He katsoivat sinnepäin, mistä se kuului, ja näkivät jotain pään ja käsien tapaista liikkuvan suossa.