— Tyytyväisenkö? Oi, se on liian vähän sanottu!
— Tuo löytölapsiko sinua niin huvitti.
— Hän juuri. Oikein rupesin hänestä pitämään.
— No, kuinka pitkälle tuttavuutenne kehittyi?
Isänsä kanssa kahden Irene tuskin olisi uskaltanut tunnustaa tällaista asiaa, mutta Haraldin läsnäolon rohkaisemana hän vastasi:
— Me jo sinuttelimmekin toisiamme.
Se ei johtunut harhaan suuntautuneesta isänrakkaudesta, ettei vapaaherra yleensä antanut tyttärensä seurustella kaikellaisten ihmisten kanssa, vaan pelkästä ylpeydestä, kun hän oli Irenen isä.
— Vai sinä, ärjäsi hän vihoissaan, mutta samassa salama leimahti ja kuului niin kauhea ukkosenjyrähdys, että vapaaherra sortui lattialle.
Kamarijunkkari v. Assar, joka myös oli saapuvilla, sanoi:
— Näin salaman iskevän vasempaan siipirakennukseen, mutta kuitenkin sitä sytyttämättä.