— Mutta jos ihminen itse on ollut syypää onnettomuuteensa, mitä hänestä on ajateltava ja kuinka hänen suhteensa on meneteltävä? kysyi v. Nit.
Harald ei ollut koskaan pitänyt n.s. opettavaisista kertomuksista lapsille, koska niissä siveysoppi yleensä on hyvin arveluttavaa laatua. Äskettäin oli hän kieltänyt nuorempaa oppilastansa, pikku Solmua, lukemasta erästä kirjaa, koska sitä silmäillessänsä jo alussa oli tavannut kertomuksen, jonka sisältö oli lyhyesti sanoen seuraava. Eräs isä oli kieltänyt lapsiaan menemästä pimeässä lyhdyttä ulos. Yksi pojista ei kuitenkaan totellut: hän lankesi ja vahingoitti toisen silmänsä, niin että tuli silmäpuoleksi. Mutta ei siinä kyllin. Sitäpaitsi hän "kilteiltä" sisaruksiltaan alinomaa sai nuhteita: „Jos olisit isää totellut, niin sinun ei olisi käynyt, niinkuin nyt kävi. Tottelemattomuus vanhempia kohtaan on tosin suuri vika, mutta yllämainitun kirjan tekijällä ei näyttänyt olevan aavistustakaan siitä, että on paha suurentaa onnettoman kuormaa, moittimalla häntä siitä, jota hän ei enää voi auttaa, ja että nuo kiitit lapset siis olivat todellisia hylkiöitä.
Tämä kertomus johtui samassa Haraldin mieleen ja hän vastasi ystävällisesti:
— Jos ihminen itse on ollut syypää onnettomuuteensa, vaikka siihen olisikin ollut syynä jotakin vielä pahempaa kuin ajattelemattomuus ja äkkipikaisuus, niin meidän kuitenkin täytyy surkutella sellaista ihmistä… juuri hänen onnettomuutensa takia.
— Mutta entä jos tämä onnettomuus juuri onkin törkeitten rikoksien synnyttämä omantunnon tuska?
— Sitä onnettomampi on hän, jonka täytyy sitä kärsiä ja sitä suurempi oikeus hänellä on vaatia lähimmäiseltään sääliä ja myötätuntoisuutta. Hänen onnettomuutensa syy olkoon meille sivuasia ja itse onnettomuus pääasia. Eikö siinä kyllin, että hän on onneton, pitäisikö meidän vielä tutkia sen syytä?
Nämä suorat sanat, jotka lausuttiin jalon sielun hyvyydellä ja lempeydellä, tekivät herra v. Nitiin omituisen vaikutuksen. Hän nojasi päänsä käsiinsä ja vaipui äänettömyyteen, mikä tuntui sitä merkillisemmältä, kun hän jo oli juonut puolet madeirapullosta.
— Hyvää yötä, herra v. Nit, sanoi Harald.
— Kiitän nöyrimmästi tästä hauskasta hetkestä. Au revoir!