Tämä pani hänet miettimään ja hän kysyi itseltään: rakastanko häntä? Tuota samaa oli hän usein ennenkin kysynyt ja saanut vastaukseksi empivän: en. Mutta tällä kertaa tykytti hänen sydämensä entistä kovemmin ja nyt hänen täytyi samaan kysymykseen vastata myöntäen. Ja sitä seurasi toinen kysymys: rakastaakohan hänkin minua? Kainosti hän vastasi tähän kysymykseen: kenties!, ja ikäänkuin asia sillä olisi ollut taattu hän miltei tietämättänsä teki vielä kolmannenkin kysymyksen: Pääsemmeköhän koskaan nai…? Mutta samassa hänen mieleensä muistui v. Assar ja hän säikähti. Hän muisti vielä isänsäkin ja pelästyi yhä pahemmin. Ihanat tuulentuvat, joita hän niin kevyesti ja vaivattomasti oli rakennellut, sortuivat samassa maahan.
Sydämen ankara sykintä pani hänen ajatuksensa sekaisin ja hänen päänsä oli täynnä epäselviä mielikuvia. Sänky esirippuineen tuntui hänestä haudalta, johon hän oli elävältä haudattu. Tämä ajatus oli vähällä tukahuttaa hänet, hän hyppäsi pois vuoteesta, puki ylleen ohuen yöpuvun ja meni lähimmän akkunan luo. Saadakseen vähän enemmän valoa huoneeseen hän veti rulla-akuttimen ylös ja istahti akkunan viereen, haihduttaaksensa ajatuksiaan pilvien ja salamain katselemisella.
Mutta kun se ei onnistunut, siirtyi hän toisen akkunan luo, kiertämättä kuitenkaan akutinta ylös. Hän vain pisti pienen päänsä akkunan ja akuttimen väliin ja alkoi katsella ulos niinkuin äskenkin. Ja nyt se onnistui paremmasti.
Ensin hän kuitenkin kuunteli viereisissä huoneissa makaavien hengitystä ja erotti selvästi jokaisen hengityksen erikseen. Vaikka rouva Orrberg makasi kauempana kuin muut, kuului hänen hengityksensä kovemmin kuin toisten, sillä hän kuorsasi nukkuessaan. Pikku Ullan hengityksen Irene tunsi hyvin: se kuulosti hiljaiselta ja ikäänkuin vähän sortuneelta. Stella taas hengitti hiljaa ja tyynesti.
Stellasta ajatukset väkisinkin siirtyivät Haraldiin, mutta kun samassa salama leimahti, valaisten taivaanrannan tulipunaisella hohteella, niin hän taas unohti Haraldin ja rupesi harkitsemaan tuon luonnonilmiön syytä ja alkuperää. Irenen fysiikan-tiedot eivät suinkaan olleet perinpohjaisia, mutta hän oli kuitenkin joskus lukenut jonkin kirjasen, jossa näitäkin asioita kosketeltiin.
Hän muisti jonkun sanoneen tämän välähdyksen johtuvan sangen etäällä tapahtuneesta ukkosenpurkauksesta, jonka jylinää emme kuule, mutta jonka hohteen erotamme tummalla yötaivaalla. Toiset arvelevat, että salaman saavat aikaan ilmassa palavat ainekset, joko sähkön vaikutuksesta tai ilman sitä. Kumpi käsitys lienee oikea? Luulta, että milloin toinen, milloin toinen on oikeassa.
Nyt hän kuuli Stellan hengittävän vähän kovempaa. Irene siirtyi pois akkunasta ja asettui istumaan sen vieressä olevalle tuolille. Stella puhui unissaan:
— Se sopii mainiosti. Harald ja Irene.
Noin hän varmaankin oli puhuvinaan pastorille. Ja kuinka se olikaan
Irenestä mieluista!
Kauvan hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa iloita niistä suloisista tunteista, joita Stellan unissaan puhuminen hänessä herätti, sillä kohta sen jälkeen hän oli kuulevinaan, että jotakin ovea hiljaa avattiin. Hän katsahti sinnepäin, mistä tämä ääni kuului, ja näki huoneen perimmäisessä nurkassa seinän avautuvan.