Huone oli pitkä ja kapea nurkkahuone, jossa oli kolme ikkunaa, mitkä kaikki olivat pidemmällä seinällä, joka oli osa rakennuksen päädystä. Tähän kuuluivat myös nuo toisessa kerroksessa olevat kaksi makuuhuonetta, joista jo olemme puhuneet. Sänky oli lyhyemmällä seinällä, mikä taas oli osa rakennuksen pääsivua. Irene istui siis sen akkunan vieressä, joka oli lähimpänä Stellan makuuhuonetta. Ja viistoon hänestä hän nyt näki seinän ikäänkuin aukenevan.
Aukosta astui sisään haamu, joka sai hänen verensä hyytymään. Ulkomuodoltaan se voitti kaikki pahat peikot ja aaveet, joista hän lapsuudessaan oli kuullut kerrottavan. Ikäänkuin kiveksi muuttuneena Irene istui loukossaan, voimatta huutaa tai liikahtaa paikaltaan. Hän voi kuitenkin katsella ja silmillänsä seurata aaveen liikkeitä, sillä ikkunasta, jonka akuttimen hän oli kiertänyt ylös, tuli sen verran valoa, että hän saattoi erottaa kaikki.
Haamu astui vuoteen luo ja, vedettyään verhot syrjään, näytti hakevan sieltä jotakin. Sitten hän veti verhot jälleen sängyn eteen ja näytti olevan kahdenvaiheilla, mitä nyt olisi tehtävä. Yht'äkkiä valaisi salama huoneen ja nyt se huomasi Irenen, joka oli istunut piilossa pimeässä nurkassa. Nopeasti se lähestyi tuota valkoista esinettä, jonka se oli havainnut.
Mutta silloin Irene tointui. Yhdellä harppauksella hän syöksyi Stellan huoneeseen. Ovi, jonka hän paiskasi jälestään kiinni, pelasti hänet kaikesta vaarasta, kun sen avain oli hiljakkoin kadonnut.
Kovasti kirkaisten vaipui Irene pyörtyneenä lattialle. Nyt vasta hän oli voinut huutaa.
— Mitä siellä, mikä on hätänä? kysyi unenhorroksissa rouva Orrberg — oliko se Irene neidin ääni? Mitä on tapahtunut?
— Ei mitään muuta, kuin että näin pahaa unta, vastasi Irene, virottuaan tainnoksistansa.
— Enkö varoittanut teitä sinne menemästä? Kun tiesi olevansa niin perin arka, niin mitä tarvitsi ryhtyä sellaiseen! Oma syy, kuka käski mennä!
— Tule tänne meidän viereemme, Irene kulta! Mahdumme kyllä, yksi kummallekin puolelle pikku Ullaa, kuului Stellan ääni.
Irene ei vastannut heti, vaan näkyi miettivän. Vihdoin hän vastasi: