— Tässä näette ihmisen, joka Jumalan avutta olisi jo kuollut.
— No, astukaa vain pieneen tupaani. Kyllä myöhemmin saan tietää, miten asia on tapahtunut. Nuori neiti maatkoon vaimoni vieressä ja me toiset missä parhaiten sopii.
Hämärän takia ja koska oli toiminut niin nopeasti, ei Harald vieläkään ollut saanut täyttä selkoa pelastetun puvusta ja ulkomuodosta. Mutta hänen astuttuaan tupaan, kun torpan emäntä alkoi riisua nuorta tyttöä, niin tämän outo ulkomuoto sekä kummallinen puku niin hyvin Haraldissa kuin muissakin läsnäolevissa herätti mitä suurinta kummastusta. Tyttöä olisi sopinut pitää kauniina keijukaisena, ellei koko alimmainen osa hänen vaatteistaan olisi ollut aivan loassa ja siis ylen maallista laatua. Ainoa, joka oli pysynyt jotensakin puhtaana, oli vaaleanpunainen, silkkinen miehusta, jossa oli kaikellaisia kummallisia koristuksia. Hame ulottui vain polviin saakka ja alusvaatteet olivat trikoota.
Torpparin vaimo koetteli ensin tytön hentoa ruumista, ikäänkuin vakuuttautuaksensa, oliko se todellakin oikeaa lihaa ja verta eikä mikään aave, joka silmänräpäyksessä voisi kadota ihmisten näkyvistä. Riisumisen hän toimitti hyvin hienotunteisesti, ettei monikaan mökin vaimo olisi osannut niin tehdä, ja laski hänet sitten lämpöiselle vuoteelle. Koska sikeä uni, johon tyttö oli vaipunut, Haraldin mielestä oli paras lääke, sammutti ukko päresoihtunsa ja tutkittuaan ikkunaluukkuja, jotka illalla oli sulkenut, rohkaisi vaimoaan paneutumaan vieraan naisen viereen maata.
Pian kaikki sikeästi nukkuivat. Ainoastaan Harald valvoi. Hän ajatteli, kuinka ihmeellisesti Jumala johtaa tapauksia, joista riippuu ihmisten elämä ja kuolema, onni ja onnettomuus. Jos majatalosta lähdettäessä olisi ajettu kovempaa tai hiljempaa, niin hän olisi tullut joko liian aikaisin tai liian myöhään; ja jos hän ei olisi antanut hevosen levähtää juuri sillä paikalla, taikka ellei olisi tyytynyt tavallisiin häkkirattaisiin… niinpä niin, jos yksi ainoakin näistä sattumuksista olisi jäänyt tapahtumatta, niin tämä hento tyttöparka olisi kuollut surkean kuoleman. Harald ei tuntenut häntä eikä hänellä ollut mitään syytä hänestä välittää, mutta hänen sydämensä sääli turvatonta ja ihmiskunnan suruihin otti hän hartaasti osaa.
II.
STELLA.
Kello viiden seutuvilla, mikä hänelle oli kylläkin myöhäistä, torppari heräsi ja rupesi hankkimaan työhön lähtöä. Hänen liikkuessansa heräsi vaimokin sekä kyytimies ja Harald, joka muutamaksi tuokioksi oli vaipunut unentapaiseen horrostilaan. Vaikka kyytimiehen olisikin tehnyt mieli jäädä katsomaan kuinka asia päättyy, piti hän kuitenkin velvollisuutenaan palata takaisin majataloon, varsinkin koska jo oli tullut viipyneeksi yli määräajan. Mutta kun Harald lupasi ilmoittaa asianomaisille syyn hänen viipymiseensä, jäi hän odottamaan, kunnes nainen heräisi, viedäkseen hänet sitten sinne, minne nähtäisiin parhaaksi.
Harald katseli tyttöraukan vaatteita, jotka torpan emäntä oli pessyt ja vääntänyt kuivumaan. Puku oli, taikka ainakin se oli ollut komea ja näytti melkein teatteripuvulta.
Harald seurasi torpparia tämän lähtiessä ulos, jotta vaimo saisi pukeutua yksinäisyydessä, taikka kiitollisuudesta selittääkseen isännällensä sen vähän, minkä itse tiesi tuosta kummallisesta tytöstä. Ja kun kyytimieskään ei enää viihtynyt tuvassa, jäi torpanvaimo yksin nukkuvan tytön luokse, jonka kasvoja hän heltynein mielin alkoi katsella.