— Sanonko, minkä vuoksi niin kernaasti tahtoisin oppia maantiedettä? Minun on tunnustettava, että olen ollut paha ja tottelematon ystävälleni.
— Kuinka niin, lapseni? Ehkä et olekaan ollut niin paha, koska näytät noin veitikkamaiselta.
— Olen tehnyt jotakin, johon minun enään olisi pitänyt pyytää teiltä lupa. Menen heti noutamaan kirjan, jonka olen varastanut huoneestanne ja jota siellä teidän poissa ollessanne olen vähän silmäillyt.
Hän palasi pian, tuoden muassaan muutaman osan Nösseltin historiaa naisia varten, ja vilkaisi kysyvästi pastoriin, ikäänkuin odottaen nuhteita. Mutta kun niitä ei tullutkaan, hän katsoi tarpeettomaksi pyytää anteeksi, sanoihan vain selitykseksi:
— Ymmärrättehän, että tässä puhutaan valtakunnista ja kaupungeista, joista en ollenkaan tietänyt, missä ne ovat. Nyt tiedän jo montakin.
Pastori oli kyllä huomannut, että jotkut niteet Nösseltin historiaa olivat poissa ja oli tietysti niiden katoamisesta epäillyt Stellaa. Mutta siitä oli hän vain mielissään, varsinkin kun nyt huomasi, etteivät nämä enään olleetkaan kaksi ensimäistä nidettä, vaan molemmat seuraavat, mikä osoitti tytön vakavasti ja järjestelmällisesti harjoittavan lukemistansa.
— Mutta kuinka olet saanut selvän vuosiluvuista?
— Tarkoitatte kai niitä, jotka kirjoitetaan numeroilla? Niin, pyysin vanhaa Reginaa avukseni. Hän opetti minulle numerot ja luvut tuhanteen asti, joka kirjoitetaan ykkösellä ja kolmella nollalla… näin… Hän arveli, ettei tarvitse osata sen enempää. Ensi nidettä lukiessani en ymmärtänyt numeroista mitään, mutta hauskaa se kumminkin oli.
Pastori nauroi ja lupasi pian ruveta kiusaamaan häntä laskennon opetuksella. Tähän asti se oli jäänyt tekemättä, mutta nyt hänen täytyi myöntää laskennon olevan tärkeimpiä oppi-aineita, jotta Stellasta ei tulisi aivan epäkäytännöllinen nainen. Hän ei ollut tullut kysyneeksi, osasiko kasvattinsa edes laskea rahoja, sillä tuskinpa nuorallatanssija-seurueessa oli hänelle annettu siihen tilaisuutta.
Milloin ilma oli kaunis, oli pastorilla aina hämärän aikana tapana käydä kävelemässä kirkolle päin. Oltiin lokakuun lopussa; lunta ei ollut vielä maassa, joka kuitenkin oli jäätynyt kovaksi, niin että oli hyvä kävellä. Stella aikoi vain kääriä ympärilleen saalin, mutta kun pastori huomautti, että ulkona puhalsi kylmä viima, heitti hän kaapun yllensä.