Olemme huomanneet, että pastori mielellään otti osaa pieneen pilaan ja sellaiseenkin keskusteluun, jossa ei kosketeltu uskonnollisia asioita. Mutta hänen tavanmukaisella kävelyllään kirkolle päin johtui puhelu molempain huomaamatta aina hengelliselle alalle.
— Niiden, jotka kaiken ikänsä ovat saaneet käydä kirkossa ja yhdessä seurakunnan kanssa ottaa osaa jumalanpalvelukseen, tulisi todellakin kiittää Jumalaa, sanoi Stella. — Minun suhteeni tähän asiaan on hyvin kummallinen, minulla kun vielä on kahdeksan kuukautta jälellä, ennenkuin olen saanut nauttia kaikista vuoden sunnuntai- ja juhlapäivistä. Niistä on jokainen oleva minulle ihan uusi. Nyt tulee pyhäinmiestenpäivä, jolloin saan kuulla teidän vielä laveammalti kuin eilen illalla selittävän kahdeksaa autuutta.
— Kuulin sinun kerran sanovan, että kernaammin kuulet minun saarnaani kuin kenenkään muun papin. Mistä se johtuu?
— Se ei riipu siitä, että pidän teistä enemmän, enkä saarnatessanne edes muistakaan, että juuri te seisotte saarnastuolissa. Mutta tuntuu ikäänkuin puhuisitte omasta kokemuksestanne. Kyllä toisetkin papit osaavat oikein selittää, mutta silti tuntuu ikäänkuin he eivät käsittäisi asiaa yhtä hyvin kuin te.
Jos itsekkäisyys oli antanut aihetta pastorin kysymykseen, niin se Stellan näin vastatessa hävisi kokonaan. Sillä suora ja vilpitön kiitos nöyryyttää ihmistä, niinkuin raamatussa puhutaan hengellisesti nöyristä.
Taivas oli jo tähtien peitossa ja sattuivatpa he näkemään tähdenlennonkin.
— Irene kertoi minulle, että jos tähden pudotessa muistaa toivottaa itselleen jotakin, niin se käy toteen, sanoi Stella. Onko paha uskoa sellaista? Onko siinä mielestänne jotakin taika-uskoa ja syntiä?
Tällaisia kysymyksiä kuullessaan pastori usein joutui ristiriitaan itsensä kanssa. Nytkin hänen toiselta puolen oli taisteltava lapsellisia taikaluuloja vastaan, joista nuori tyttö ei kernaasti olisi luopunut, ja toiselta itseänsä vastaan, hän kun ei kokonaan voinut olla luottamatta aavistuksiin ja muihin sellaisiin. Kuitenkin hän vastasi:
— Jos tosissaan sellaista uskoo, niin se on synti. Mutta jos vain on sitä uskovinaan, niin siinä ei ole mitään pahaa. Toivotitko nytkin itsellesi jotakin?
— Toivotin kyllä. Mutta… ei… sitä en sano teille. En, vaikka mikä olisi.