Ensi kerran Stella kieltäytyi ilmaisemasta hänelle ajatuksiansa ja tästä pastori niin ällistyi, ettei hänkään tullut mitään sanoneeksi. Ehkä Stellan vastaus johtui jonkinmoisesta epäselvästä ja kainosta aavistuksesta siitä, että hän ainakin yhdessä suhteessa oli pastorista riippumaton nainen, ja kentiesi tämä vastaus hänessäkin herätti samallaisen aavistuksen, ehkäpä vielä selvemmässä muodossa.
He näkivät jälleen tähdenlennon, jolloin Stella sanoi:
— Tiedättekö mitä nyt toivoin? Olisinpa suonut, etten viime kerralla olisi itselleni mitään toivonut koska sillä ehkä pahoitin teidän mielenne. Mutta nyt kuitenkin toivoin, etten koskaan maailmassa tuottaisi teille, hyväntekijälleni, minkäänlaista surua.
Ei pastori nytkään saanut vastatuksi, olisipa vain suonut, että tähdet olisivat ilmoittaneet Stellalle sen, mitä hän ei kyennyt ilmaisemaan.
He olivat seisoneet paikoillaan kauan aikaa, mutta nyt he verkalleen alkoivat astella kotiin päin. Stella puhkesi taas puhumaan:
— Eiköhän tähtitieteen, jota te nimitätte astronomiaksi, pitäisi olla lähimmässä yhteydessä jumaluusopin kanssa?
— Ymmärrän kyllä, mitä tuolla tarkoitat. Mutta Jumalahan on ihmeellinen kaikissa töissään ja kaikkivaltiaalla voimallaan hän on luonut puut ja kukat, ihmiset ja eläimet. Eikä taivas ja tähdet, paremmin kuin mikään muukaan paikka, ole hänen asuntonsa, sillä hän on joka paikassa läsnäoleva.
— Mutta eikö Jumala asu taivaassa? Niinhän vapahtajamme itse on meille opettanut.
— Vapahtajan vaeltaessa ihmisen muodossa täällä maanpäällä hänellä myös oli inhimilliset ajatukset ja tunteet, vaikka hän olikin ilman syntiä. Ja opettaessaan ihmisille autuuden tietä, hän käytti sellaisia vertauksia ja kuvauksia, joita nämä voivat käsittää. Kuitenkaan hän ei taivaalla, joka on Jumalan ja autuaitten asunto, tarkoittanut tätä näkyväistä taivasta, josta hän on sanonut, että sen pitää katoaman yhdessä maan kanssa, vaan näkymätöntä ja käsittämätöntä autuaitten yhteyttä, jota ei mikään silmä ole nähnyt, eikä mikään korva kuullut ja joka ei ole astunut yhdenkään ihmisen sydämeen.
— Mutta emmeköhän pidäkin taivasta Jumalan asuntona sen vuoksi, että se on ihanin paikka, minkä tiedämme?