"Mist', impi, sait tuon renkahan,
Hopeisen, kaulaa kaunistavan?" —
"Emo eläissään sitä kantoi,
Sen hälle taattoni antoi."
"Sä näitkö taattos?" — "En milloinkaan,
Sotasankari hän oli vieraan maan;
Oi, jospa täällä hän oisi,
Työs sullekin kostaa voisi!" —
"Ylös, tyttärein! Suru poistukoon,
Pois lähde taattosi kartanoon!
On mulla linnoa monta,
Hyvyyttä loppumatonta.
"On aitassa kullat, on hopeat,
Tään miekan uljahan voittamat;
Kaikk' aartehet sulle näytän,
Sun kalliiss' silkissä käytän.
"Miks' jäisit sä köyhään Karjalaan?
Mua seuraa rannoille Kuurinmaan!
Elo meillä siellä on toista,
Ei muuall' onnea moista!" —
"Mit' ompi kulta, mit' ompi muu,
Elon onni kaikki kun surkastuu?
Sä lemmen murhasit multa,
Sit' ei voi palkita kulta."
Ja miekan tempasi neitonen;
Hän sydämmeensä työntävi sen,
Ja vierehen armahansa
Hän sortuvi kuollessansa.
Hänt' Atso kammolla tarkastaa
Ja otsa synkkänä huudahtaa:
"Pois paikalta hirmuisalta,
Tuhon tuiman saastuttamalta!
"Pois uutta saalista etsimään,
Heti laivat läntehen käännetään!
Kun pauhaa taistelun myrsky,
Niin mielen tyyntyvi tyrsky."
Jo valkeneepi syksyinen yö,
Kivirantaa laine loiskuen lyö,
Ja kuivina pitkin kenttää
Syystuulessa lehdet lentää.