Vaan poika pienokainen se kysyy taatoltaan:
"Me voisimmeko tulla näin kurjiks milloinkaan?"
"Hikoilla taivaan Herra kyll' aika lailla sais,
Niin syvälle jos meitä hän sortaa koettais!"
Näin vastaa röyhkeästi ritari kerskaillen.
Vaan vihdoin poikinensa hän saapui kirkollen.
Ja Kauppi poikinensa taas kulkee kotihin,
Etäältä linnan vuori jo siintää silmihin.
Vaan kummastellen Kauppi nyt katsoo tuijottaa:
Ei linnaa näy missään, ei harjaa korkeaa.
Poroksi palanunna on linna julkinen;
Kuin sormi, tyhjä torni vaan viittaa taivaasen.
"Kyll' linna saadaan uusi ja kahta uljaampi!"
Niin mielihaikealla ritari huudahti.
Ja pian saha suihkaa ja kirveet heiluvat,
Ja kivi kiveen liittyy ja muurit nousevat.
Vaan minkä työ ja vaiva päivällä aikaan saa,
Yöll' ilkamoiden peikot sen maahan hajottaa.
"Mit' ompi tää?" niin Kauppi nyt huutaa raivoissaan;
"Aseihin, miehet, joutuun! pois peikot ajetaan!"