Ei kuule ykskään, kaikki vaan syöksyy pakohon;
Mut haltioita vastaan käy Kauppi pelvoton.
Ja katso, kaikkialta nyt heitä kohoaa:
Vedestä, manteresta; jo täynnä heit' on maa.
Puun-oksilla he kiikkuu ja nauraa, irvistää,
Ja joka pensahasta hänehen tirkistää.
Ritari kauhistuupi ja valjuks vaalenee;
Pois miekkansa hän heittää ja kauas pakenee.
Hän kauan vielä kulki, — niin kansa tarinoi, —
Keräillen armon leipää, min miero hälle soi.
Myöhäinen palkinto.
"Ylös, orjat, reippahasti! Dromedaarit suistakaa!
Aarreaitastamme tuokaa parahinta tavaraa!
Tuokaa kankaat purppuraiset, kullat, kivet kallihit,
Arabian suitsutukset, meren helmet kaunihit!
"Menkää erämaiden poikki kaupunkihin kaukaiseen!
Siellä köyhyydessä elää runoniekka itsekseen,
Jonka laulut uljahina lentää kautta maailman;
Maine hälle seppelehen suopi kuihtumattoman.
"Viekää aarteet Firdusille palkinnoksi runojen!
Hänen jalkojensa juureen laskekaa ne, lausuen:
Mahmud nämä lahjat sulle antaa merkiks sovinnon,
Vanha viha unhon virtaan upotettu olkohon!"