"Mull' oli muinoin armahainen,
Sydämmelleni suloisin;
Sulhoni meni sotahan,
Vaaroihin verisen leikin;
Monta siit' on aikaa mennyt,
Vuotta kymmenen kulunut,
En ole kuullut kullastani,
Liekö taistelu tuhonnut,
Sota vienyt surman suuhun.
Ken tuo kultani takaisin?
"Pian muistosta mureni
Helmet kaulasta karisseet;
Sormuksenikin unohtui
Veden valtahan vajonnut;
Kultani ei konsanahan
Sinä ilmoisna ikänä."
Tuli pensaston takoa
Miesi varteva, verevä,
Neidon luo lähentelihe,
Lempeästi lausutteli:
"Helmet metsähän hajosi,
Tässä sull' on toiset helmet,
Heleämmät, hempeämmät;
Sormus järvehen solahti,
Onpa tässä toinen sormus,
Kaunihimpi, kiiltävämpi;
Sota sulhosi kadotti,
Tulipa jo toinen sulho,
Miesi muhkea, sorea,
Armahakses aikovainen."
"Huoli en, hurja, helmistäsi,
Hele'istä, hempe'istä,
Enkä suostu sormuksehen,
Kaunihisen, kiiltävähän,
Itsehes en ensinkänä;
Sulho entinen sulompi,
Oma armas armahampi."
Päivänpaistetta!
Kun lasna vielä heiluin huoletoinna,
Ma päivänpaistett' aina rakastin;
Auringon heltehessä istuskelin
Ja leivon laulelua kuuntelin;
Mietettä monta silloin mietiskelin
Ja lämmint' aurinkoa ihaelin.
Ja nytkin vielä iän kukkuloilla
Valoa, lämmintä ma rakastan.
Muut viihtyköhön myrskylinnun lailla
Pyörteissä raju-ilman ankaran.
Ma hiljaisemman onnen kukkaismailla
En mielen viihdykettä ole vailla.
Oi, jospa päivänpaistetta ma voisin
Myös luoda sydämmihin ihmisten,
Mi murheellisten huolet huojentaisi,
Jäät sulattaisi mielten tylyjen
Ja myrskypilvet kauas karkoittaisi,
Niin että valo lämmin voiton saisi!