Hyvä koti on paikka, missä on asunut koko elämänsä iän. Hyvä koti on etenkin, kun pitää matkustaa pois sieltä –.
Kynä pysähtyi.
Petra katseli puutarhaa ja vanhoja hedelmäpuita, joiden oksat ja niissä olevat jalkojen tukikohdat hän tunsi niin tarkalleen, että hyvin saattoi kiipeillä niissä pilkkopimeässä. Hän näki yön tulevan pehmeänä, harmaana harsona, joka vaimensi kaikki äänet. Ja sen keskellä loisti kuu pyöreänä ja punakeltaisena kuin suunnaton veriappelsiini. Se loisti kuusimetsän yläpuolella, joka seisoi mustana koivikon takana.
Ja äkkiä Petra käsitti, että tätä hän ei koskaan enää saisi nähdä. Ei koskaan elämässään. Kun hän nyt tulee kotiin, tulee hän pieneen valkeaan taloon, joka on joen rannalla, ja täällä asuu mahdollisesti – niin, varmastikin – uusia ihmisiä. Silloin hän kulkee siellä ylhäällä ja katselee tänne alas, mutta hän ei kuulu tänne enää. Aurinko nousee ja kuu laskee toisissa paikoissa kuin mihin hän on tottunut. Eikä mikään ole samanlaista kuin nyt.
Hän istui kauan ja katseli ulos – kuu oli varmasti vähän siirtynyt asemastaan.
"Ihmisillä ei pitäisi olla jalkoja kulkeakseen. Silloin heidän täytyisi pysyä siinä, missä ovat", huokasi hän.
Mutta koska Petran tapana aina oli keksiä jotain, joka saattoi parantaa asioita, lisäsi hän hymyillen:
"Kuu on ainakin sama kaikkialla!"
Ja uuden innon valtaamana hän alkoi muovailla paperille uutta hakemusta.
* * * * *