Kauppamatkustaja, jolla oli vaaleanharmaa elefanttimainen selkäpuoli ja kaksi ihomakkaraa niskassa kauluksen yläpuolella, kääntyi ja otti kirjeen maasta, – hän ei katsellut erikoisen kiitollisena junan jälkeen. Sen tekivät ne, jotka seisoivat hänen ympärillään.
Sade oli lakannut. Aurinko oli taas esillä ja poltti ikkunaan.
"Nyt tulee taas kaunis ilma, neiti", sanoi Petran matkatoveri.
"Niin, eikö ole surkeaa", sanoi Petra, "mutta hänellä kai on tarkoituksensa, kuten Maren sanoo."
"Niin – hänellä. Te ette ehkä pidä auringosta? Minä pidän."
Ja hän lähensi kesakkoisen, terhakan pystynenän ja vaaleat viiksenalut vaununikkunaan.
Petra katsoi tutkivasti häneen.
"Tuleeko teistä ehkä pappi? Te olette liian nuori jo ollaksenne sitä", sanoi hän.
"Pappi? Minustako? Ei, ei aivan, mutta likeltä ottaa. Minä olen papin poika ja opiskelen lääketiedettä. Lääketieteen ylioppilas Borting."
Hän nousi puoleksi seisomaan ja kumarsi.