Petra hypähti pystyyn ja tarttui hattuunsa. Hän tuijotti hetken ymmärtämättä mitään hilpeään tummansiniseen silmäpariin.
"Oo – kiitos. Totta kai, kyllä minun pitää vaihtaa junaa. Ja saada ruokaa myöskin."
"Joutukaa sitten, neiti. Minä otan tavarat."
Täyttä ravia mentiin toiseen junaan, jossa varattiin kaksi paikkaa.
Sitten ravintolaan.
Petra söi pitämättä liikaa kiirettä, mutta myöskin säästämättä ainoatakaan vatia – järjestys riippui siitä, mikä vati oli lähinnä. Hän söi herkeämättä, kunnes ravintolan kello soi.
"Teillä on turmeltumaton ruokahalu, neiti", sanoi sinisilmäinen ja nauroi.
"Minä en muulloin koskaan saa niin paljon hyvää samalla kertaa", vastasi Petra tyynesti.
Vaunussa istui vain kaksi eukkoa puhellen marjanhinnoista.
Petra istui ikkunan luona ja katsoi ulos asemasillalle, missä ihmiset kuljeksivat edestakasin junien välissä. Äkkiä hänen päänsä pisti ulos ikkunasta.
"Te, te paksu harmaahousuinen, te pudotitte kirjeen."