"Minun mielestäni teidän tulisi kiittää onneanne, kun olette saaneet tänne niin hyväsydämisen ja luonnollisen ihmisen kuin tämä tuntuu olevan, Letta täti", sanoi Vilhelm. "Ja enollehan on virkistävää, jos hänellä on seuranaan hilpeäluontoinen henkilö. Toisethan olivat niin ikävystyttäviä, että oli vallan kauheaa."
"Kylläpä Tuesen ja sinä nyt olette haltioissanne", sanoi Letta rouva happamesti. "Hän ei kuitenkaan ole täällä huvin vuoksi. Ja hyöty, se –"
Ja Letta rouva kohotti suippoja hartioitaan.
Petra oli ottanut parsimatyönsä ja istuutunut maaherran huoneeseen.
Maaherra aukaisi silmänsä ja hymyili hiukan.
"Istutteko täällä, pikku ystävä? Ettekö mene ulos auringonpaisteeseen toisten luo kahvia juomaan?"
"Kahvia minä en koskaan juo päivällisen jälkeen. Me lapset emme saaneet sitä milloinkaan kotona, sillä Maren oli niin säästäväinen", sanoi Petra. "Ja sitten, eihän teidän, joka olette sairas, pidä istua aivan yksin."
"En ole ollenkaan sairas", puuttui maaherra kiivaasti puheeseen. "Lääkärit eivät löydä mitään tautia – vain verenvähyyttä. Nyt olen paranemaan päin."
"Herrat kai eivät kernaasti tahdo olla sairaita. Noin sanoi isoisäkin aina", vastasi Petra.
Maaherra istui hetkisen ääneti.
"Laihtuiko teidän isoisänne myöskin – laihtuiko teidän isoisänne kovin, ennenkuin hän kuoli?"