Hän kertoi, että tuli myyjäisistä, ja puheli kävellessään niistä. Hän ei huomannut, että herra kävi yhä harvapuheisemmaksi, kuta pitemmälle he kulkivat puiston läpi.
Satoi nyt yhä rankemmin – hän piteli sateensuojaa vinossa Petran yli.
"Mutta tehän kastutte itse aivan kokonaan. Te olitte hirveän ystävällinen, kun tulitte saattamaan minua, vaikkette tunne minua", sanoi Petra kiitollisena.
Hän ei vastannut sanaakaan.
"Niin olisivat pojatkin tehneet, minun veljeni. Herman saattoi Tomse-Annea koko kylän läpi kerran, kun Anne kuollakseen pelkäsi ukkosta. Ehkä tekään ette ole täältä kaupungista?"
Herra mutisi jotain käsittämätöntä kaulukseensa. He olivat jo melkein vahtikojujen luona, kun heidän takanaan kuului nopeita askelia.
"Hyvää iltaa, neiti Felber", sanoi ylioppilas Bortingin iloinen ääni.
"Kas tekö siinä olette! Niin kiitos, silloin ei teidän tarvitse –"
Ällistyneenä Petra kääntyi ympäri. Herra oli kadonnut hänen vierestään – Petra näki vain sateenvarjon ja sen alla pitkät sääret, jotka nopeasti kulkivat poispäin pitkin erästä puiston käytävää.
"Sepä oli omituinen ihminen, kun ei sanonut hyvästiä", sanoi Petra. "Tuhat kiitosta sateenvarjosta", huusi hän herran jälkeen, niin että kaikui.