"Ei aina", nauroi Petra. "Meidän karjakko voitti huonekaluston suurista arpajaisista, ja silloin kaksi miestä heti kosi häntä."
"Toivokaamme, että teillekin kerran sattuu se onni, että voitatte huonekaluston."
"Ehei. Tällä iällä minulla ei enää ole sellaisia mielitekoja", sanoi Petra. "Kun olin pieni, tahdoin mennä naimisiin ja saada kolmekymmentä lasta, mutta nyt tahdon mieluimmiten oppia laulamaan."
"Kolmekymmentä! Herra auttakoon onnetonta elättäjää", sanoi Vilhelm Veyer. – "Mutta laulusta puhuttaessa, nyt te tietysti tulette mukaan herrattaren asemesta?"
"Kiitos, minä olen jo luvannut mennä ylioppilas Bortingin kanssa", sanoi Petra. "Ja hän on niin tavattoman iloinen, kun saa minut mukaansa."
"Tosiaanko! Mutta entä jos minä olisin vieläkin iloisempi?"
"Ei. Hän on iloisempi. Sillä hän pyysi minua ensimmäiseksi."
"Ettekö te milloinkaan, kun teillä on ollut kutsut kotona, ole kutsunut jotain toista, jonka te yhtä kernaasti, niin, ehkä kernaammin tahdoitte luoksenne, jos joku, joka teidän oli täytynyt kutsua, oli estetty tulemasta?" kysyi Vilhelm Veyer.
"Me pyysimme aina ensimmäiseksi ne, jotka mieluimmiten tahdoimme luoksemme", sanoi Petra järkähtämättömästi.
"Borting?" sanoi Vilhelm Veyer. "Onko hän ruma, kesakkoinen poika?"