Niin ei ole laita niiden riitojen, joita sattuu yksityisten kesken. Koska he elävät yhteiskunnassa, haarautuvat ja sekaantuvat heidän etunsa niin monella tavalla, niitä on niin monenlaisia, että kolmannen täytyy pakostakin selvitellä mitä asianosaisten ahneus pyrkii hämmentämään.
On olemassa vain kaksi oikeutetun sodan lajia: sota, jota käydään hyökkäävän vihollisen torjumiseksi, ja sota, jota käydään ahdistetun liittolaisen auttamiseksi.
Ruhtinailla ei pitäisi olla lainkaan oikeutta käydä sotaa yksityisten riitojensa takia, ellei rikkomus olisi niin vakava, että se ansaitsisi siihen vikapääksi joutuneen ruhtinaan tai kansan kuoleman. Niin ei ruhtinas saa alottaa sotaa vain siksi, että häneltä on kielletty jokin kunnianosoitus, joka hänelle kuuluu, tai että on kohdeltu sopimattomasti hänen lähettiläitään tai että on tehty jotakin samantapaista, yhtä vähän kuin joku yksityinen saa tappaa henkilön, joka kieltäytyy väistymästä hänen tieltään. Tämä siitä syystä, että kun sodanjulistuksen pitää olla oikeudenmukainen teko, missä rangaistus on aina sovitettava rikkomuksen suuruutta vastaavaksi, täytyy ottaa selko, ansaitseeko se, jolle sota julistetaan, tosiaankin kuoleman, sillä jos ken ryhtyy sotimaan jotakuta vastaan, tahtoo hän rangaista tätä kuolemalla.
Valtio-oikeuden alalla sota on ankarin oikeusteko, koska sen seurauksena voi olla ja koska sen päämääränä on kokonaisen yhteiskunnan hävittäminen.
Koston tavoittelu tulee vasta toisella sijalla. Eiväthän tuomioistuimetkaan ole voineet olla noudattamatta lakia, joka käskee mittaamaan rangaistusta rikoksella.
Kolmas oikeusteko tapahtuu silloin kun ruhtinaalta riistetään edut, joita hän voi hankkia meidän kustannuksellamme, yhäti sillä ehdolla, että rangaistus on loukkauksen mukainen.
Neljäntenä oikeustekona, jonka tulee olla yleisin, on kieltäytyminen sellaisen kansan liitosta, jonka menettelyä on syytä valittaa. Tämä rangaistus vastaa tuomioistuinten julistamaa karkotusta, joka erottaa syylliset yhteiskunnasta. Samoin on ruhtinas, jonka kanssa me emme suostu tekemään liittoa, erotettu meidän yhteydestämme, eikä hän siis enää ole meidän yhdyskuntamme jäsen.
Ruhtinasta ei voida pahemmin häväistä kuin kieltäytymällä hänen liittokumppanuudestaan, eikä taas osoittaa hänelle suurempaa kunniaa kuin suostumalla siihen. Ihmisten kesken mikään ei niin heitä mairittele eikä mikään myös ole heille niin suureksi hyödyksi kuin se, että he näkevät muiden aina pitävän huolta heidän menestyksestään.
Mutta jotta liitto meitä tosiaankin sitoo, täytyy sen olla oikeudenmukainen. Niinpä ei liitto, jonka on tehnyt kaksi kansaa sortaakseen kolmatta, ole suinkaan hyväksyttävä, ja sen voikin syyhyn joutumatta rikkoa.
Eikä ole myöskään ruhtinaan kunnian ja arvon mukaista käydä tyrannin liittoon. Erään Egyptin hallitsijan sanotaan huomauttaneen Samoksen kuninkaalle tämän julmuudesta ja hirmuvaltaisuudesta ja kehottaneen tätä parantamaan käytöstään: kun tämä ei sitä tehnyt, toimitti egyptiläinen Samokseen sanan, että hän luopui hänen ystävyydestään ja liitostaan.