Pariisi on ehkä maailman aistillisin kaupunki, ja siellä saavuttanevat nautinnot korkeimman hienostuksensa. Mutta se on ehkä myös kaupunki, missä eletään kovinta elämää. Jotta joku ihminen voisi elää mukavasti, täytyy sadan muun tehdä työtä hellittämättä. Jos joku nainen on saanut päähänsä, että hänen on siinä ja siinä juhlassa esiinnyttävä sellaisissa ja sellaisissa koruissa, täytyy siitä hetkestä viidenkymmenen käsityöläisen ahertaa nukkumatta ja saamatta aikaa juomiseen tai syömiseen: hän käskee ja häntä totellaan kerkeämmin kuin meidän hallitsijaamme, koska aineellinen etu on maailman mahtavin hallitsija.
Tämä työnteon kiihko, tämä rikastumisen intohimo, käy säädystä säätyyn, käsityöläisistä ylimyksiin asti. Kukaan ei tahdo olla köyhempi kuin henkilö, jonka hän juuri näki välittömästi alapuolellaan. Pariisissa saatat nähdä miehen, jolla on elämisen keinoa aina tuomiopäivään asti, tekevän lakkaamatta työtä ja olevan vaarassa lyhentää ikäänsä kootessaan, niinkuin hän sanoo, millä elää.
Sama henki täyttää koko kansan. Sen keskuudessa nähdään vain työtä ja ahkeruutta. Missä on siis se veltostunut kansa, josta Sinä niin paljon puhut?
Jos otaksumme, Rhedi, että jossakin valtakunnassa suvaittaisiin vain maanviljelykselle ehdottoman välttämättömiä taitoja, joita on niitäkin sentään aika joukko, ja että siitä karkotettaisiin kaikki ne, jotka palvelevat vain hekumaa ja huvitusta, niin väitän minä, että sellainen valtio olisi maailman kurjin.
Vaikka asukkaat jaksaisivatkin olla vailla niin monen monia mukavuuksia, jotka ovat syntyneet heidän tarpeistaan, kuihtuisi kansa päivä päivältä ja valtio kävisi niin heikoksi, ettei olisi niin pientä valtaa, joka ei kykenisi sitä alamaisekseen pakottamaan.
Saattaisin tässä puuttua pitemmältäkin asiaan ja osoittaa Sinulle, että yksityisten tulot lakkaisivat melkein kokonaan ja siis myöskin ruhtinaan tulot. Kansalaisten kesken ei olisi enää tuskin minkäänlaisia rahasuhteita. Se hyödykkeiden kiertokulku ja se tulojen jatkuva nousu, jotka johtuvat erilaisten taitojen keskinäisestä riippuvaisuudesta, taukoaisivat ehdottomasti. Kukin hankkisi tuloja vain maastaan ja hankkisi siitäkin vain täsmälleen niin paljon kuin hän itse tarvitsisi, jottei kuolisi nälkään. Mutta kun siten saataisiin kokoon vain sadas osa valtakunnan tuloista, täytyisi asukkaiden lukumäärän suhteellisesti vähentyä, niin että heistä voisi jäädä jäljelle vain sadas osa.
Otappas tarkoin huomioosi, kuinka korkealle ammattitaidon tuottamat tulot voivat nousta. Kiinteä omaisuus tuottaa vuotuisesti haltijalleen vain kahdennenkymmenennen osan arvostaan. Mutta maalari, joka ostaa yhdellä pistolilla väriä, valmistaa taulun, josta maksetaan viisikymmentä pistolia. Samaa voidaan sanoa kultasepistä, villan ja silkin käsittelijöistä ja kaikenlaisista muistakin ammattitaitureista.
Kaikesta tästä on meidän tehtävä se johtopäätös, Rhedi, että jos ruhtinaan mieli pysyä mahtavana, täytyy hänen alamaistensa elää hyvin ja mukavasti. Hänen täytyy koettaa hankkia heille kaikenlaisia ylellisyystavaroita yhtä innokkaasti kuin elämän välttämättömimpiä tarpeita.
Pariisissa, 14 p. Chalval-kuuta v. 1717.
108. kirje.