Rica kirjoittaa Ibbenille Smyrnaan.
Minä olen nähnyt nuoren hallitsijan. Hänen elämänsä on hyvin kallisarvoinen hänen alamaisilleen, ja yhtä kallisarvoinen se on koko Euroopalle niiden suurten selkkausten tähden, joita hänen kuolemansa voisi aiheuttaa. Mutta kuninkaat ovat jumalain kaltaisia: heidän eläessään on heitä pidettävä kuolemattomina. Hänen kasvonpiirteensä ovat majesteetilliset, mutta samalla viehättävät. Oivallinen kasvatus näyttää avustaneen onnellista luonnonlaatua ja lupaa jo suurta ruhtinasta.
Täällä sanotaan, ettei länsimaisten kuningasten luonteesta päästä milloinkaan selville ennen kuin he ovat suoriutuneet kahdesta ankarasta kokeesta: rakastajattarestaan ja rippi-isästään. Pian saadaan nähdä niin toisen kuin toisenkin tekevän parhaansa anastaakseen tämän kuninkaan sielun valtaansa, ja siinä tarkoituksessa tullaan käymään suuria taisteluita. Sillä ruhtinaan ollessa nuori ovat nämä kaksi mahtia aina kilpailijoita, mutta kun on kysymys vanhasta kuninkaasta, sopivat ne ja toimivat yksissä. Kun ruhtinas on vielä nuori, on dervishillä sangen vaikea osa suoritettavanaan: kuninkaan voima on hänen heikkoutensa. Mutta toinen saa yhtä helposti voiton hänen heikkoudestaan kuin hänen voimastaankin.
Saapuessani Ranskaan huomasin tuon nyttemmin kuolleen kuninkaan joutuneen täydellisesti naisten hallittavaksi, ja kuitenkin tarvitsi hän siinä iässä, missä hän silloin oli, minun arvellakseni kaikista maailman hallitsijoista vähiten naisia. Kerran kuulin erään naisen sanovan: "Tuon nuoren everstin hyväksi täytyy tosiaankin jotakin tehdä. Hänen urhoollisuutensa on minulle tunnettu. Minäpä puhun hänestä ministerille." Muuan toinen taas virkkoi: "On aivan hämmästyttävää, että tämä nuori apotti on unohdettu. Hänestä pitää tulla piispa. Hän on hyvästä perheestä, ja minä voisin vastata hänen moitteettomista tavoistaan." Sinun ei tule kuitenkaan kuvitella niiden, jotka näin puhuivat, olleen ruhtinaan suosikkeja. He olivat vaihtaneet hänen kanssaan sanasen tuskin kahta kertaa eläessään, niin perin helppo kuin onkin päästä puhuttelemaan eurooppalaisia ruhtinaita. Mutta asian laita on se, että jokaisella, jolla on virka hovissa, Pariisissa tai maaseudulla, on samalla joku nainen, jonka käsien kautta kulkevat kaikki ne armonosoitukset ja joskus vääryydetkin, mitä hän voi saada aikaan. Nämä naiset ovat kaikenpuolisissa suhteissa toistensa kanssa ja muodostavat jonkinlaisen yhdistyksen, jonka lakkaamatta puuhailevat jäsenet auttavat toisiaan ja edistävät toistensa asiaa: he ovat kuin uusi valtio valtiossa. Ja ken hovissa, Pariisissa, maaseudulla oleskellessaan näkee ministerien, tuomarien, hengenmiesten toimivan ja touhuavan, niin ellei hän tunne naisia, jotka näitä hallitsevat, on kuin ihminen, joka näkee kyllä koneen käyvän, mutta ei aavistakaan sen sisäisiä pontimia.
Luuletko Sinä, Ibben, jonkun naisen viitsivän ruveta ministerin rakastajattareksi vain maatakseen hänen kanssaan? Mikä ajatus! Hän tekee sen taritakseen hänelle joka aamu viisi tai kuusi anomuskirjaa. Ja heidän luonteensa hyvyys ilmenee siinä hartaassa innossa, millä he tahtovat tehdä hyvää lukemattomille onnettomille ihmisille, jotka hankkivat heille sadantuhannen livren korot.
Persiassa valitetaan parin, kolmen naisen hallitsevan valtakuntaa. Asiat ovat paljon pahemmin Ranskassa, missä naiset yleensä hallitsevat ja missä he eivät ainoastaan anasta valtaa kokonaisuudessaan, vaan jakavat sen vielä pienin erin keskenään.
Pariisissa, Chalval-kuun viimeisenä päivänä v. 1717.
109. kirje.
Usbek kirjoittaa ———:lle.
Täällä on eräitä kirjantapaisia, joista me emme tiedä mitään Persiassa, mutta jotka näyttävät olevan täällä kovin muodissa: niitä mainitaan sanomalehdiksi. Laiskuus on sangen hyvillään niitä lukiessaan: onhan ihastuttavaa suoriutua kolmestakymmenestä niteestä neljännestunnissa.