Erserumissa, 20 p. toista Gemmadi-kuuta v. 1711.
9. kirje.
Ylieunukki kirjoittaa Ibbille Erserumiin.
Sinä seuraat entistä isäntääsi hänen matkoillaan. Sinä kuljet maakunnat ja valtiot. Surut eivät pääse Sinuun vaikuttamaan: jokainen hetki näyttää Sinulle jotakin uutta. Kaikki, mihin katseesi osuu, virkistää Sinua ja saa Sinulta ajan huomaamattasi kulumaan.
Niin ei ole minun laitani. Minä elän suljettuna inhoittavaan vankilaan, missä minua ympäröivät aina samat esineet ja jäytävät aina samat murheet. Minä vaikerran viidenkymmenen vuoden huolten ja levottomuuksien taakan painamana, enkä voi sanoa pitkän elämäni aikana nauttineeni yhtäkään rauhallista päivää enkä yhtäkään murheetonta hetkeä.
Silloin kun ensimmäinen isäntäni teki julman päätöksensä uskoa vaimonsa minun huostaani ja kun hän tuhansien uhkausten säestämin houkutuksin pakotti minut ikiajoiksi luopumaan omasta itsestäni, ajattelin kaikkein vaivalloisimpiin askareihin kyllästyneenä uhrata intohimoni rauhalleni ja varallisuudelleni. Minua onnetonta! Omaan suuntaansa kääntynyt mieleni sai minut näkemään vain korvauksen, mutta ei menetystä: minä toivoin vapautuneeni rakkauden hyökkäyksistä kadotettuani kyvyn tyydyttää sitä. Ah! Minussa sammutettiin intohimojen vaikutus sammuttamatta niiden syytä, enkä minä suinkaan päässyt niistä eroon, kun ympärilläni oli olentoja, jotka niitä lakkaamatta kiihottivat. Tulin vaimolaan, missä kaikki oli omiansa herättämään minussa menettämäni kaipausta: tunsin syttyväni hehkuun joka hetki. Tuhannet luonnolliset sulot näyttivät paljastuvan katseelleni vain minua masentaakseen. Onnettomuuksieni kukkuraksi oli aina silmieni edessä onnellinen mies. Tänä kuohunnan aikana en kertaakaan vienyt naista isäntäni vuoteeseen, en kertaakaan riisunut häntä palaamatta asuntooni raivo sydämessä ja sietämätön epätoivo sielussa.
Näin vietin kurjan nuoruuteni. Olin oma uskottuni. Huolten ja surujen rasittamana täytyi minun ne yksin niellä. Ja näitä samoja naisia, joihin minun kovin teki mieleni luoda helliä silmäyksiä, katselin vain ankarin ilmein. Olisin ollut hukassa, jos he olisivat päässeet perilleni: minkä edun he olisivatkaan siitä saaneet!
Muistan, kuinka minä kerran erästä vaimoa kylpyyn laittaessani tunsin olevani niin suunniltani, että menetin kokonaan järkeni ja rohkenin koskettaa kädelläni muuatta pelottavaa paikkaa. Ensi mietinnältä luulin sitä päivää viimeisekseni. Olin kuitenkin kylliksi onnellinen välttääkseni tuhatkertaisen kuoleman. Mutta kaunotar, jonka olin tehnyt heikkouteni uskotuksi, myi hyvin kalliista vaiteliaisuutensa. Menetin kokonaan käskyvaltani häneen nähden. Ja hän on sittemmin pakottanut minut suostumaan myönnytyksiin, jotka ovat tuhannet kerrat olleet viedä minulta hengen.
Vihdoin paloi nuoruuden tuli loppuun. Nyt minä olen vanha, ja siinä asiassa olen saavuttanut rauhan. Minä katselen naisia välinpitämättömänä ja maksan heille runsaasti kaiken sen halveksunnan ja kaiken sen kärsimyksen, mitä he ovat minulle osoittaneet ja tuottaneet. Minä muistan aina syntyneeni heitä käskemään. Ja minusta on kuin tulisin mieheksi jälleen niissä tilaisuuksissa, jolloin heitä vielä käsken. Minä olen vihannut heitä siitä asti kun olen oppinut katselemaan heitä kylmäverisesti ja kun järkeni on näyttänyt minulle kaikki heidän heikkoutensa. Vaikka vartioinkin heitä toisen laskuun, tuottaa nautinto taivuttaa heitä kuuliaisuuteen minulle salaista iloa. Kun minä pakotan heitä olemaan kaikkea vailla, tuntuu kuin tapahtuisi se minun omaksi hyväkseni ja saan siitä aina välillistä tyydytystä: minä hallitsen vaimolaa kuin pientä valtakuntaa. Ja kunnianhimoni, ainoa intohimo, mikä minulla vielä on, nauttii siitä hiukan. Ilokseni huomaan kaiken riippuvan minusta: joka hetki minä olen tarpeen. Kannan kernaasti kaikkien näiden naisten vihan, koska se vain vahvistaa asemaani. Niinpä he eivät olekaan osuneet kiittämättömään: he tapaavat minut kaikkien, viattomimpienkin, ilojensa vastustajana, ja minä esiinnyn heille aina järkähtämättömänä sulkumuurina. He tekevät suunnitelmia, ja minä pysäytän ne äkkiä. Minä asestaudun kielloilla. Minä sulkeudun varovaisuuden piikkikehään. Minun suussani on aina vain sellaisia sanoja kuin velvollisuus, hyve, kainous, vaatimattomuus. Minä saatan heidät epätoivoon puhumalla heille lakkaamatta heidän sukupuolensa heikkoudesta ja isännän vallasta. Sitten minä valittelen, että minun täytyy olla niin ankara. Ja minä näytän tahtovan osoittaa heille, ettei minulla ole muuta syytä menettelyyni kuin heidän oma etunsa ja minun suuri kiintymykseni heihin.
Asia on kuitenkin niin, että minulla on vuorostani suunnattomasti harmia ja huolta, sillä joka päivä nämä kostonhaluiset naiset koettavat voittaa vielä sen harmin ja huolen, mitä minä heille tuotan. Heissä on pelottavan pahoja puolia. Meidän välillämme vallitsee ikäänkuin hallinnan ja alistumisen luode ja vuoksi. He toimittavat minun suoritettavikseni kaikkein nöyryyttävimmät askareet. He teeskentelevät ennen kuulumatonta halveksuntaa. Ja välittämättä vanhuudestani he pakottavat minut nousemaan öisin kymmenenkin kertaa joutavimmankin pikku asian takia. Minulle syydetään lakkaamatta käskyjä, määräyksiä, tehtäviä, oikkuja. He näyttävät vuorottelevan minua juoksuttaessaan ja heidän päähänpistonsa tuntuvat kulkevan yhdestä toiseen. Usein heitä huvittaa saada minut lisäämään huolenpitoni kaksinkertaiseksi. He toimittavat minulle vääriä tiedonantoja: väliin tullaan minulle sanomaan, että muuan nuori mies on nähty hiiviskelemässä näiden muurien lähettyvillä, väliin taas, että on kuultu melua tai että aiotaan toimittaa taloon kirjeitä. Kaikki tämä saattaa minut pulaan, ja he nauravat tätä pulaa: he ovat ihastuksissaan, kun näkevät minun näin vaivaavan itseäni. Toisen kerran he kiinnittävät minut taas ovensa taakse ja pitävät minua siinä yöt ja päivät. He osaavat erinomaisen hyvin teeskennellä sairautta, pyörtymystä, pelkoa: heiltä ei suinkaan puutu verukkeita saadakseen minut siihen, mihin he haluavat. Tällaisissa tilaisuuksissa vaaditaan sokeata kuuliaisuutta ja rajatonta myöntyväisyyttä: kielto sellaisen miehen kuin minun suustani olisi kuulumaton asia, ja jos minä epäröisin totella heitä, olisi heillä oikeus minua rangaista. Mieluummin menettäisin henkeni, rakas Ibbi, kuin alistuisin siihen nöyryytykseen.