18. kirje.
Kirjanoppineiden perimätiedot (hadiisi) palautuvat Muhammediin ja hänen seuraajiinsa ja koskettelevat heidän tekojaan. Aluksi ne kulkivat suupuheina, mutta 700- ja 800-luvuilla niitä koottiin ja kirjoitettiin muistiin. Parhaan kokoelman toimitti al Bukhari (840 j.Kr.).
Immaum, turkkilainen muoto ylempänä esitetystä imaami sanasta, joka merkitsee moskeijapappia.
Tässä kerrottu muhamettilainen luomistarina tavataan mm. eräässä 1600-luvulla ilmestyneessä matkakuvauksessa Voyages d'Adam Olearius en Moscovie, Tartarie et Perse, joka v. 1656 käännettiin ranskaksi saksalaisesta alkuteoksesta ja josta sittemmin ilmestyi useita painoksia. Barckhausen, muuan Montesquieun julkaisijoita, otaksuu hänen käyttäneen lähteenään juuri tätä teosta.
19. kirje.
Tokat l. Tokad (armeen, Evtoghia, vanhan ajan Dazimon), kaupunki turkkilaisen Vähän-Aasian koillisosassa, suoraan länteen Erserumista, n. 30,000 as. Nykyään kokonaan rappiolla. Bysanttilaisen linnan rauniot. Läheisyydessä vaskikaivoksia. Kukoistusaikana oli Tokatissa 60,000-100,000 asukasta.
Smyrna, tunnettu merikaupunki Vähän-Aasian länsirannalla, Idän ja Euroopan kaupan pääpaikkoja. Muuan suurimpia karavaaniteitä lähti siitä Etu-Aasian sisäosiin.
Pashat. Montesquieu kirjoittaa tässä les bachas, oikeammin baasja, joka on arabialainen muoto turkkilaisesta sanasta pasha. Persialainen muoto on padshah (herra kuningas), josta on syntynyt turkkilainen sana padishah, alkuaan Persian shaahien, sitten yleensä islamilaisten ruhtinaiden ja varsinkin Turkin sulttaanin hallitsija-arvonimi. Pasha on taas korkeissa viroissa olevien turkkilaisten sotilas- ja siviilihenkilöiden — tässä kuvernöörin — arvonimi, korkeampi kuin bei.
Kourallinen kalliosaarelta lähteneitä kristityitä tarkoittaa Maltan-ritareita.
Osmaneiksi, ottomaaneiksi, otmaneiksi, osmanlineiksi nimitetään turkkilaisia sulttaani Osman I:n, Turkin valtakunnan perustajan mukaan (synt. v. 1259, kuoli v. 1326).