J'eusse été près du Gange esclave des faux dieux,
Chrétienne dans Paris, musulmane en ces lieux. (I, 1).
(Minä olisin ollut Ganges-virran varrella väärien jumalain orja,
kristitty Pariisissa ja muhamettilainen tässä maassa.)
Erikoisen laajasti pohtivat Usbek ja Rhedi kymmenkunnassa persialaisessa kirjeessä (113-123) väestökysymystä sekä syitä maapallon määrättyjen osien väkiluvun vähenemiseen ja esittävät tällöin samoja teorioja ilmaston, maaperän, uskontojen, tapojen vaikutuksesta, mitkä saavuttavat sitten suuren kantavuuden ja kuuluisuuden Lakien hengessä. Itämaiden veltostuttava moniavioisuus, Länsimaiden avioeron kielto, Itämaiden eunukkilaitos ja Länsimaiden munkkilaitos saavat kirjeissä osakseen ankaran tuomion, väitetäänpä katolisen uskonnon pappiensa ja munkkiensa naimattomuuden tähden häviävän Euroopasta viidensadan vuoden kuluessa.
Toisenkin Lakien hengen kuuluisan teorian voi huomata olevan idulla Persialaisissa kirjeissä, nimittäin sen, että yksinvallan perusvoimana on kunnia, tasavallan hyve, itsevaltiuden pelko ja ylimysvallan kohtuullisuus. Tätä ajatusta esitetään varsinkin 63. ja 90. kirjeessä. Luolaihmisten tarinalla taas tahdotaan osoittaa, millaiseksi ihmisten tila muuttuu silloin kun kaikki yhteiskunnalliset vaistot tukahutetaan ja raaka itsekkyys päästetään kaikkia tekoja johtamaan, ja millaiseksi yhteiskunnallinen hyve ja keskinäinen avuliaisuus urhouteen ja uskontoon nojaten luo ihmisten elämän. Luolaihmiset, muutoin hyvin säyseät ja hyväntahtoiset olennot, torjuvat urheasti niskoiltaan röyhkeän hyökkääjän ja saalistajan, sillä tässä, niinkuin Lakien hengessäkin, on Montesquieu sitä mieltä, että puolustussota on täysin luvallinen, samalla kun hän Espanjan ja Portugalin esimerkkiin vedoten ankarasti varoittaa suurten valloitusten tuhoisuudesta.
Lakien hengen kolmas perusteoria, varsinkin monarkiassa tarpeellista vallanjakoa koskeva lakiasäätävän, toimeenpanevan ja tuomiovallan erottamiseen tähtäävä teoria esiintyy myös Persialaisissa kirjeissä hahmoteltuna. Ennen kaikkea vihaa Montesquieu despotismia, yksinvaltiutta, missä kaikki valta on ilman rajoituksia ja esteitä koottu yksiin käsiin. Hänen nähdäkseen Ludvig oli nyt XIV:n Ranska ilmeisesti luisumassa despotismia kohti. Kuningasvalta ajoi periaatteensa liian pitkälle, teki aateliston, papiston, virkamiehistön hillitsevän vaikutuksen tyhjäksi ja kulki sitä vallankumousta kohti, jota Montesquieu aavisteli. Siitä syystä ruoskiikin Montesquieu tuikeasti, nimettömyytensä turvin, Ludvig XIV:tä itseään, hänen tapojaan, hänen arvonimikauppaansa, hänen mielivaltaista rahapolitiikkaansa, hänen kyvyttömiä apulaisiaan, kerrankin sanoen hänellä olevan 18-vuotiaan ministerin ja 80-vuotiaan rakastajattaren. Verojen vuokraajat, jotka nylkivät kansan puti puhtaaksi ja sälyttivät Ranskan hartioille suunnattoman velkataakan, saavat myöskin onnettoman hallitusjärjestelmän osana monet sattuvat letkaukset. Tuon tuostakin viitataan Englannin esimerkkiin, siellä kun kuningasvalta on rajoitettu, ja kuninkaan ja kansan kestävänä siteenä on kiitollisuus. Syvästi pahoitellaan parlamentteja kohtaan harjoitettua sortoa, nämä kun yksinään uskaltavat tuoda kuninkaan tietoon kansan hädän ja arvostella onnettomia hallitustoimia. Hugenottien ja jansenistien vaino otetaan useamminkin tuomitsevan tarkastelun alaiseksi, ja samoin huomautetaan purevasti hovin turhasta komeilusta, imartelijain ansiottomasta palkitsemisesta ja todella kyvykkäiden miesten syrjäyttämisestä. Tästä kelvottomille kärttäjille yhteisen kansan kustannuksella tulvailevasta apurahojen virrasta lausutaan 125. kirjeessä hyvin katkeria, suorastaan vallankumouksellisen katkeria sanoja. Kuninkaan oletetaan näet kuuluttavan:
"Että jokaisen maamiehen, jolla on viisi lasta, tulee joka päivä vähentää viidennellä osalla leipämäärää, minkä hän heille antaa. Me velvoitamme perheenisiä toimittamaan tämän vähennyksen kunkin osasta niin tasapuolisesti kuin suinkin mahdollista.
"Me määräämme, etteivät ne henkilöt, jotka harjoittavat alhaisia ammatteja tai käsitöitä ja jotka eivät ole milloinkaan olleet Meidän Majesteettimme aamuvastaanotossa, saa vast'edes ostaa vaatteita itselleen, vaimolleen tai lapsilleen useammin kuin joka neljäs vuosi. Lisäksi kiellämme heiltä ankarasti kaikki ne pienet huvittelut, joita heidän on ollut tapa panna toimeen perheissään vuoden suurimpina juhlina."
Kerjäläinen ei ollut suotta Montesquieun kummina.
75. kirje paheksuu edelleen Ranskan siirtomaissa suvaittua orjuutta, vaikka ruhtinaat vakuuttavatkin noudattavansa kristinuskon periaatteita, jotka pitävät kaikkia ihmisiä samanarvoisina. Totuutta tänään, valhetta huomenna!
Totuutta ei taas 95. kirjeen mukaan valtio-opissa ja valtiotaidossa tunneta lainkaan. Onhan ruhtinaiden omantunnon paaduttamiseksi "muodostettu vääryydestä järjestelmä, laadittu sen säännöt, julistettu sen periaatteet ja tehty niistä johtopäätökset".