Usbek kirjoittaa Rhedille Venetsiaan.
Täkäläiset irstailijat elättävät suunnatonta ilotyttöjen laumaa ja uskovaiset lukematonta dervishien joukkoa. Nämä dervishit tekevät kolme lupausta: kuuliaisuuden, köyhyyden ja siveyden lupaukset. Ensimmäistä sanotaan heidän parhaiten noudattavan. Mitä toiseen tulee, vakuutan Sinulle, ettei siitä välitetä vähääkään. Kolmannesta annan Sinun itse muodostaa mielipiteesi.
Mutta niin rikkaita kuin nämä dervishit lienevätkin, eivät he milloinkaan luovu köyhän ominaisuudestaan: ennen hylkäisi meidän mainehikas sulttaanimme komeat ja ylevät arvonimensä. He ovat oikeassa, sillä tämä köyhän nimi estää heitä tosiaan olemasta köyhiä.
Lääkärit ja muutamat tällaiset dervishit, joita sanotaan rippi-isiksi, saavat täällä aina osakseen joko liiallista kunnioitusta tai liiallista halveksuntaa. Kuitenkin sanotaan perillisten tulevan paremmin toimeen lääkärien kuin rippi-isien kanssa.
Joku päivä sitten kävin eräässä näiden dervishien luostarissa. Muuan heistä, kunnianarvoisa valkohapsinen vanhus, otti minut hyvin säädyllisesti vastaan. Näytettyään minulle koko talon, vei hän minut puutarhaan, missä aloimme keskustella. "Arvoisa isä", sanoin hänelle, "mikä toimi Teillä on veljeskunnassa?"
"Hyvä herra", vastasi hän, näyttäen olevan hyvin mielissään kysymyksestäni, "minä olen omantunnonasiain ratkaisija."
"Omantunnonasiain ratkaisija!" ihmettelin minä. "Koko sinä aikana, minkä olen Ranskassa viettänyt, en ole kuullut puhuttavan tästä virasta."
"Kuinka niin! Te ette tiedä, mitä on omantunnonasiain ratkaisija? No niin, kuulkaahan sitten, niin annan teille siitä käsityksen, joka ei jätä teille enää mitään toivomisen sijaa. On olemassa kahdenlaisia syntejä: kuolemansyntejä, jotka sulkevat ihmisen ehdottomasti paratiisista, ja heikkoudensyntejä, jotka tosin loukkaavat Jumalaa, mutta jotka eivät kuitenkaan vihastuta häntä niin perinpohjin, että hän riistäisi meiltä autuuden. Näin ollen on koko meidän taitomme tarkoitus tarkalleen eroittaa nämä kahdenlaiset synnit toisistaan. Sillä ellemme ota lukuun muutamia vapaa-ajattelijoita, tahtovat kaikki kristityt päästä paratiisiin. Mutta nythän on tuskin ketään, joka ei tahtoisi ansaita sitä niin helpolla kuin suinkin mahdollista. Kun tuntee tarkoin kuolemansynnit, voi koettaa olla tekemättä niitä, ja niin tulee vanhurskaus täytetyksi. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät tavoittele niin suurta täydellisyyttä. Ja kun he eivät ole lainkaan kunnianhimoisia, eivät he välitä ensimmäisistä sijoista. Niinpä he laittautuvatkin paratiisiin niin nipin napin kuin voivat. Kunhan he vain siellä ovat, riittää se heille: he eivät halua tehdä hitustakaan liian paljon tai liian vähän. He ovat ihmisiä, jotka ryöstävät taivaan pikemmin kuin he sen saavat, ja jotka sanovat Jumalalle: 'Herra, minä olen täyttänyt tarkalleen Sinun ehtosi, etkä Sinä voi olla puolestasi täyttämättä lupauksiasi. Koska minä en ole tehnyt enempää kuin Sinä olet minulta vaatinut, vapautan minä Sinut antamasta minulle enempää kuin Sinä olet luvannut'."
"Me olemme siis tuiki tarpeellisia ihmisiä, hyvä herra. Mutta siinä ei ole kuitenkaan kaikki. Saatte kohta kuulla yhtä ja toista lisää. Teko ei muodosta rikosta, vaan rikoksen tekijän tietoisuus. Ken tekee pahan teon luullen, ettei se olekaan mikään paha teko, on omantuntonsa puolesta rauhassa. Ja kun nyt on olemassa määrätön joukko epätietoisia tekoja, saattaa omantunnonasiain ratkaisija suoda niille sen hyvyyden määrän, mitä niillä ei ole, selittämällä ne hyviksi. Mikäli hän tällöin kykenee saamaan ihmiset vakuutetuiksi siitä, ettei näihin tekoihin sisälly mitään turmiollista, poistaa hän niistä kaiken turmion.
"Minä paljastan tässä Teille ammattini salaisuudet, ammattini, jossa olen vanhentunut. Minä näytän Teille kaikki sen hienot taikatemput: kaikkea voidaan tässä maailmassa muokata, sellaistakin, mikä ei näytä siihen lainkaan soveltuvan."