Lähetän Sinulle jäljennöksen kirjeestä, jonka muuan Espanjassa oleskeleva ranskalainen on kirjoittanut tänne. Luullakseni tutustut siihen varsin mielelläsi.
"Minä olen jo kuusi kuukautta kuljeskellut Espanjassa ja Portugalissa ja elänyt kansojen keskuudessa, jotka halveksivat kaikkia muita, mutta suovat yksinomaan ranskalaisille sen kunnian, että vihaavat heitä.
"Vakava arvokkuus on näiden molempien kansakuntien huomattavin luonteenpiirre. Se ilmenee varsinkin kahdessa asiassa: silmälaseissa ja viiksissä.
"Silmälasit osoittavat päivän selvästi, että niiden kantaja on niin täydellisesti tieteisiin perehtynyt ja niin syvällisiin opintoihin hautautunut mies, että hänen näkönsä on siitä heikontunut. Ja jokaista nenää, jota ne koristavat tai painavat, voidaan eittämättä pitää oppineen miehen nenänä.
"Mitä viiksiin tulee, ovat ne kunnianarvoisia itsessään, riippumatta niiden muusta merkityksestä ja tähdellisyydestä. Kuitenkin voidaan niistä usein saada suurta hyötyä ruhtinaan palvelukseksi ja kansan kunniaksi, niinkuin selvästi osoitti muuan kuuluisa portugalilainen kenraali Intiassa, sillä kun hän kerran oli rahan puutteessa, leikkasi hän toisen viiksensä ja lähetti pyytämään Goan asukkailta kaksikymmentätuhatta pistolea sitä panttia vastaan: hänelle lainattiin rahat viipymättä, ja myöhemmin hän lunasti viiksensä kunnialla.
"On helppo ymmärtää, että tämäntapaiset vakavat ja hitaan tyynet kansat saattavat olla turhamaisen ylpeitä. Sitäpä he ovatkin. Tavallisesti he perustavat tämän ylpeytensä kahteen varsin huomattavaan seikkaan. Ne, jotka asuvat Espanjan ja Portugalin mantereella, tuntevat sydämensä erinomaisesti paisuvan, kun he muistavat olevansa n.s. vanhoja kristittyjä, s.o. kun he ovat varmoja siitä, etteivät polveudu niistä ihmisistä, jotka inkvisitio on vasta viime vuosisatoina pakottanut omaksumaan kristinuskon. Länsi-Intiassa asuvat saavat mielensä yhtä hyväksi ajatellessaan sitä suurenmoista ansiotaan, että he ovat, niinkuin he sanovat, valkoihoisia ihmisiä. Eipä ole Suurherran vaimolassa milloinkaan ollut kauneudestaan niin ylpeää sulttaanitarta kuin on raihnaisinkin ja inhoittavin lurjus hipiänsä olivinvihreästä valkeudesta, kun hän istuu jossakin meksikolaisessa kaupungissa ovensa kynnyksellä, käsivarret ristissä. Niin merkillinen mies, niin täydellinen olento ei tekisi työtä kaikista maailman aarteistakaan eikä suostuisi milloinkaan jonkun kehnon, koneenomaisen ammatin harjoittamisella häpäisemään nahkansa kunniaa ja arvoa.
"Sillä tulee tietää, että kun jollakin miehellä on Espanjassa erinäisiä ansioita, niinkuin esim. silloin kun hän voi liittää eteviin ominaisuuksiin, joista juuri puhuin, sen että hän omistaa suuren miekan tai että hän on oppinut isältään taidon raapia epäsointuisia säveleitä huonosti viritetystä kitarasta, ei hän tee enää työtä: hänen kunniansa riippuu hänen jäsentensä levosta. Ken istuu paikallaan kymmenen tuntia päivässä, saa täsmälleen puolet enemmän arvonantoa kuin toinen, joka istuu vain viisi, koska nyt kerran aateluus ansaitaan tuoleilla.
"Mutta vaikka nämä voittamattomat työn viholliset komeilevatkin filosofisella tyyneydellään, ei tämä tyyneys kuitenkaan asu heidän sydämessään, sillä he ovat aina rakastuneita. He ovat maailman ensimmäisiä miehiä kuolemaan lemmenkaihosta rakastettujensa ikkunan alla, eikä ainoakaan espanjalainen, jolla ei ole nuhaa, saata käydä naissankarista.
"He ovat ensi sijassa uskovaisia ja toisessa sijassa mustasukkaisia. He varoisivat visusti jättämästä vaimojansa iskujen puhkoman sotilaan tai raihnaisen virkamiehen yrityksille alttiiksi, mutta he antavat heille kyllä samaan huoneeseen seuraksi tulisen munkinkokelaan, joka luo silmänsä alas, tai tanakan fransiskaaniveljen, joka luo ne ylös.
"He tuntevat paremmin kuin kukaan muu naisten heikot puolet. He eivät sallikaan kenenkään nähdä heidän kantapäätänsä eikä yllättää heitä varpaankärjistä; he tietävät varsin hyvin, että mielikuvitus jatkaa matkaansa ja ettei mikään pidätä sitä tiellä: se saapuu kuin saapuukin päämääräänsä, mihin on joskus saatu ennakolta tieto sen tulosta.