Vaiteliaista ihmisistä puheen ollen johtuu mieleeni toisia, paljon kummallisempia, joilla on muuan varsin merkillinen kyky: he osaavat puhua sanomatta mitään ja he pitävät vireillä keskustelua kahden tunnin ajan ilman että on mahdollista saada heistä selkoa, jäljitellä heitä tai muistaa ainoatakaan sanaa siitä, mitä he ovat lörpötelleet.
Tämänlaisia miehiä jumaloivat naiset. Mutta he eivät kuitenkaan jumaloi näitä niin paljon kuin toisia, jotka ovat luonnolta saaneet rakastettavan kyvyn hymyillä sopivaan aikaan, nimittäin joka hetki, ja jotka levittävät ilomielisen hyväksynnän sulon kaikkeen, mitä naiset sanovat.
Mutta verrattoman älykkäitä ovat he silloin kun he osaavat nähdä hienoutta kaikessa ja löytää tuhansia pieniä nerokkaita piirteitä kaikkein arkipäiväisimmistäkin asioista.
Tunnenpa vielä toisia, jotka ovat ilmeiseksi edukseen tuoneet keskusteluihin elottomia esineitä ja panneet puhumaan kirjaillun nuttunsa, vaalean irtotukkansa, nuuskarasiansa, keppinsä ja hansikkaansa. Samoin on otollista alkaa jo kadulta saakka ja vetää huomiota puoleensa vaunujen räminällä ja ovea ankarasti kolistelevalla vasaralla: tämä alkusana valmistaa puheen jatkoa, ja kun johdanto on kaunis, tekee se siedettäviksi kaikki ne typeryydet, jotka seuraavat sitten, mutta jotka onneksi saapuvat liian myöhään.
Vakuutan Sinulle, että nämä pienet kyvyt, joista ei meillä välitetä vähääkään, tekevät mainioita palveluksia niille, jotka onnekseen ovat ne saaneet, ja että terveellä järjellä varustettu ihminen ei hevin loista tämänlaisten miesten kesken.
Pariisissa, 6 p. toista Rebiab-kuuta v. 1715.
84. kirje.
Usbek kirjoittaa Rhedille Venetsiaan.
Jos on olemassa Jumala, rakas Rhedi, täytyy hänen välttämättä olla oikeamielinen, sillä ellei hän sitä olisi, olisi hän pahin ja epätäydellisin kaikista olennoista.
Oikeus on tosioloinen kahden asian välinen sopusointuisuussuhde, ja on tämä suhde aina sama, mikä olento sitä tarkasteleekin, olkoonpa Jumala, olkoonpa enkeli ja olkoonpa vihdoin ihminen.