Tämä viimeinen kohteliaisuus lausuttiin kun Travers, hankittuansa vanhalle muijalle mukavan paikan, läheni Mr Saundersonin kolmea tytärtä ja puhui yhtä ystävällisesti kaikkein kanssa ja nähtävästi tietäen, että moni maalainen kaunotar häneen loi ihailevia katseita kun hän meni ohitse. Hänen käytöksensä oli hyvin miellyttävä ja luonnollinen; hän ei osoittanut sitä teeskenneltyä ystävällisyyttä tahi nöyrää kohteliaisuutta, joka on niin tavallinen maalaisissa pohatoissa, kun he koettavat asettua alempain kansanluokkain kannalle. Siitä on suuri etu, että on viettänyt nuoruutensa ajan yhdenvertaisimmassa ja siivoimmassa demokratiiassa: suurimpien pääkaupunkien parhaimmissa seuroissa. Ja Leopold Travers omisti paitsi tätä etua vielä synnynnäisen viehättävän käytöksen.
Myöhemmin illalla sanoi Travers taas Mr Lethbridgelle: "Minä olen puhunut Saundersonin kanssa tuosta nuoresta miehestä, joka teki meille sen verrattoman hyvän työn, että rankaisi meidän hurjan pitäjäläisemme, Tom Bowles'in, ja kaikki mitä olen kuullut hänestä, on sitä laatua, että todella mielelläni tahtoisin tutustua hänen kanssansa. Eikö häntä vielä ole näkynyt?"
"Ei; minä pelkään, että hän on lähtenyt pois. Mutta siinä tapauksessa toivon, että te hyväntahtoisesti muistaisitte hänen jaloa toivoansa auttaa korintekijä raukkaa."
"Älkää koettako taivuttaa minua; minä en mielelläni kiellä teiltä mitään. Mutta minulla on omat perusteeni maatilan hoidon suhteen ja minun järestöni ei salli mitään lemmikin suosittelemista. Minä tahtoisin selittää tätä nuorelle muukalaiselle itselle. Sillä minä pidän rohkeutta niin suuressa arvossa, että en soisi urhoollisen miehen lähtevän näiltä seuduilta siinä luulossa, että Leopold Travers on itsepäinen saituri. Kenties hän ei sentään ole mennyt pois. Minä lähden itse häntä hakemaan. Sanokaa Cecilialle, että hän jo on kylläksi tanssinut herrojen kanssa ja että minä olen sanonut vuokramies Turbyn pojalle, joka on muhkea nuori mies ja erittäin hyvä ratsastaja, että toivon hänen osoittavan tyttärelleni osaavansa tanssia yhtä hyvin kuin hän ratsastaa."
NELJÄS LUKU.
Kun Mr Travers lähti Mr Lethbridgen luota, kulki hän nopein askelin puutarhan yksinäisempään osaan. Hän ei löytänyt käytävillä sitä, jota hän etsi; ja kuljettuansa puiston läpi, lähti hän takaisin pihaan päin kiviperäisen aidoitetun tarhan poikki, joka oli tanssipaikan takana ja jossa kasvoi sananjalkoja ja takiaisia. Täällä hän äkkiä pysähtyi sillä hän näki muutaman kyynärän päässä miehen, joka istui harmaalla kalliolla ja kuunvalo valaisi hänen kasvojansa; mies katseli surullisen näköisenä ylöspäin, nähtävästi syviin ajatuksiin vaipuneena.
Mr Travers muisti mimmoiseksi Mr Lethbridge ja Saundersonin perhe olivat muukalaisen kuvanneet ja oli vakuutettu siitä, että hän vihdoin viimein oli hänen löytänyt. Hän läheni häntä hiljaa, ja koska hän oli korkeain sananjalkain suojassa, niin ei Kenelm (sillä se oli tämä seikkailija) häntä nähnyt ennenkuin hän tunsi, että käsi pantiin hänen olkapäällensä, ja, kun hän katsoi taaksensa, näki hän miellyttävän hymyn ja kuuli iloisen äänen.
"Toivon etten erehdy," sanoi Leopold Travers, "kun otaksun, että te olette se herrasmies, jonka Mr Lethbridge lupasi minulle esitellä ja joka asuu minun vuokramieheni, Mr Saundersonin, luona?"
Kenelm nousi ylös ja kumarsi. Travers näki kohta kumarruksesta, että se oli mies hänen omasta säädystänsä, eikä mikään pyhävaatteisin puettu vuokramies. "No," sanoi Mr Travers, "puhukaamme istuen toinen toistemme kanssa;" ja, istuen itse kalliolle, teki hän tilaa Kenelmille vieressään.
"Ensiksi," jatkoi Travers, "saan kiittää teitä siitä että olette tehnyt yleisen hyvän työn kukistamalla sen raa'an voiman, joka kauan on tätä seutua pitänyt hirmuvallassa. Minä olen nuoruudessani usein kaivannut ko'okasta vartaloa ja voimakkaita jänterettä, silloin kun olisi ollut suuri hyöty lopettaa riita tai rangaista häväistystä tarttumalla ihmisen synnynnäisiin puolustusaseisin; mutta en ole milloinkaan ollut niin pahoillani ruumiillisten voimieni heikkoudesta, kuin niissä tilaisuuksissa, jolloin olisin antanut vaikka mitä itse voidakseni Tom Bowles'ia kurittaa. Minun tilalleni on ollut yhtä suuri häpeä siitä, että tämä ylpeä lurjus niin kauan on saanut sitä häiritä, kuin Italian kuninkaalle se, että hän ei koko sotajoukollansa voi nöyryyttää yhtä rosvoa Calabriassa."