"Sitä hän ei tee, jos hän jääpi tänne ja nai Jessie Wiles'in. Mutta jos hän tulee minun kanssani Luscombe'en ja asettuu siihen kaupunkiin setänsä asiakumppaniksi, niin luulen, että hän mielellään myisi talon, josta hänellä ei hauskoja muistoja ole. Mutta miksi tästä puhua? Te ette voi rikkoa järestöänne vastaan halvan pojan takia"
"Se ei olisi rikos järestöäni vastaan, jos minulla olisi siitä hyötyä, sen sijaan, että tunteitani noudattaisin; ja totta puhuakseni, minä mielelläni ostaisin tuon pajan ja siihen kuuluvan maan."
"Tuo on teidän asianne eikä minun, Mr Travers. Minä en enää siihen sekaannu. Minä lähden näiltä seuduin huomenna; koettakaa te sopia Mr Bowles'in kanssa. Minulla on kunnia toivottaa teille hyvää yötä."
"Ei, nuori herra, minä en voi sallia teidän tällä tavoin lähteä luotani. Te olette nähtävästi evännyt ottaa osaa tanssiin, mutta teidän pitää ainakin illalliselle tulla. Tulkaa!"
"Minä kiitän teitä sydämellisesti, mutta en voi. Minä tulin tänne ainoastaan sen asian tähden, jonka teidän järestönne on ratkaissut."
"Mutta eihän se ole varmaa, että asia on ratkaistu." Mr Travers tarttui Kenelmin käsivarteen ja sanoi, katsoen häntä suoraan silmiin: "Minä tiedän puhuttelevani herrasmiestä, joka on ainakin yhtä korkeaa säätyä kuin minä, mutta koska minulla on se surullinen etu-oikeus olla vanhempi, niin en luule olevani liian rohkea, kun kysyn onko teille vastenmielistä sanoa minulle nimenne. Minä tahtoisin esitellä teitä tyttärelleni, joka suosii Jessie Wiles'ia ja Will Somers'ia. Mutta minä en uskalla kiihoittaa hänen mielikuvitustansa sanomalla teitä valepuvussa olevaksi prinssiksi."
"Mr Travers, te puhutte erinomaisen tunnokkaasti. Mutta minä olen juuri hiljan elämään astunut ja pelkään loukkaavani isääni yhdistämällä nimeäni julkiseen hairahdukseen. Otaksukaa, että olisin nimetön The Londoner nimisen sanomalehden aputoimittaja, ja että hiljan olisin saattanut tämän erittäin ajullisen sanomalehden huonoon maineesen sen kautta, että olisin koettanut kirjoittaa sävyisän arvostelun tahi jalomielisen päätelmän, olisiko tämä hetki sopiva heittää naamio pois ja ylpeillä ivallisen maailman edessä sinä miehenä, joka turhaan on koettanut rikkoa vakaantunutta järestöä? Eikö minun niin sopimattomassa hetkessä entistä enemmän tulisi koettaa salata omaa vähäpätöistä itseäni siihen salaperäiseen tärkeyteen, jonka vähinkin yksikkö saapi, kun se monikoksi muuttuu eikä käytä sanaa 'minä', vaan sanaa 'me'. Meitä ei nuorien neitojen kauneus ensinkään viehätä; meitä ei voi päivällisillä lahjoa; samoin kuin Macbethin noidat me olemme ilman nimeä maan päällä; me olemme suurimman paljouden suurin viisaus; me olemme sitä järestön mukaan; me tervehdimme teitä, Mr Travers, ja lähdemme pois syyttämättöminä."
Kenelm nousi ylös, otti hatun päästänsä ja pani sen taas päähän, juhlallisesti tervehtien, — kääntyi ja huomasi seisovansa vastapäätä George Belvoiria, jonka jälessä seurasi kaunis Cecilia ja muutamat vieraat. George Belvoir tarttui Kenelmin käteen ja huudahti: "Chillingly! Arvasinpa etten erhettynyt."
"Chillingly!" toisti Leopold Travers. "Oletteko te vanhan ystäväni, Sir
Peterin, poika?"
Vaikka Kenelm näin keksittiin ja saarrettiin, niin hän ei kuitenkaan tullut hämillensä; hän kääntyi Leopold Travers'iin, joka nyt seisoi vallan hänen takanansa, ja kuiskasi: "Jos isäni oli teidän ystävänne, niin älkää saattako hänen poikaansa häpeään. Älkää sanoko, että yritykseni on mitättömiin mennyt. Poiketkaa järestöstänne ja antakaa Will Somers'ille Mrs Bawtreyn puoti." Sitten hän kääntyi Mr Belvoiriin ja sanoi tyyneesti: "Niin, me olemme ennen tavanneet toisiamme."