SEITSEMÄS LUKU.
Maalaiset makaavat pyhäpäivinä kauemmin kuin työpäivinä, eikä yksikään ikkunanluukku vielä ollut auki sen tien varrella, jota myöten Kenelm Chillingly ja Tom Bowles kulkivat rinnakkain hiljaisena pyhäaamuna. Rinnakkain he astuivat laitumen poikki, jolla lehmä vielä unisena lepäsi kiiltävän kastanjan siimeksessä; sitten he tulivat kapealle polulle, joka suikerteli korkeain kukkulain välillä, joilla kasvoi ruusuja, tädykkeitä ja nurmikuismoja.
He kulkivat ääneti, sillä Kenelm oli pari kertaa turhaan koettanut aloittaa puhetta, mutta oli huomannut, että hänen kumppaninsa ei ollut puhetuulella; ja koska hän itse oli niitä olentoja, joiden sielut helposti vaipuvat unien monoloogiin, oli hänestä hauskaa saada häiritsemättä mietiskellä, huokuessaan sisäänsä kesä-aamun hiljaista iloa ja säihkyväin kastepisarain viileyttä, varhain heränneiden lintujen laulua ja selkeän ilman rauhallista tyyneyttä. Ainoastaan kun he tulivat uusille tienhaaroille matkallansa siihen kaupunkiin, johon aikoivat, niin Tom Bowles seisahtui kumppaninsa eteen ja osoitti viittauksella mitä tietä oli kulkeminen. Siten he matkustivat monta tuntia siksi kunnes aurinko sai voimaa ja vähäinen ravintola erään kylän lähellä saattoi Kenelmin ajattelemaan lepoa ja ruokaa.
"Tom," sanoi hän silloin, heräen unelmistansa, "mitä sanotte aamiaisesta?"
Tom vastasi tylysti: "Minun ei ole nälkä — mutta tehdään niinkuin tahdotte."
"Kiitoksia, siinä tapauksessa viivymme täällä vähän aikaa. Minä en voi uskoa ettei teidän ole nälkä, sillä te olette hyvin voimakas, ja on kaksi asiaa, jotka tavallisesti seuraavat ruumiillisen voiman myötä: toinen on hyvä ruokahalu; toinen on — vaikka ette kenties usko sitä, ja se ei ole yleensä tunnettu — alakuloinen mieli."
"Mitä?"
"Taipumus alakuloisuuteen. Te olette tietysti kuullut Herkuleesta puhuttavan — tunnettehan lauseen 'väkevä kuin Herkules'?"
"Tunnen."
"Hyvä, minä tulin ensin ajatelleeksi yhteyttä väkevyyden, ruokahalun ja alakuloisuuden välillä senkautta että lu'in vanhan Plutarko nimisen kirjailijan kirjoissa, että Herkules oli kummallisin todiste alakuloisesta mielestä minkä kirjailija taisi mainita. Se mahtoi olla muinaistaruinen käsitys Herkuleen kaltaisesta ruumiin- ja mielentilasta; ja mitä ruokahaluun tulee, niin koomilliset kirjailijat aina pilkkaavat Herkuleen ruokahalua: Kun lu'in tämän, niin tulin ajatelleeksi, että itse olen alakuloinen luonteeltani ja että minulla on erinomaisen hyvä ruokahalu. Ja kun aloin todisteita ko'ota, niin huomasin, että väkevimmät miehet, joita olin oppinut tuntemaan, kilpanyrkistelijät ja irlantilaiset ajuritkin lukuun otettuina, ennemmin katsovat elämää tien pilviseltä kuin sen valoisalta puolelta; lyhyesti, he ovat alakuloisia. Mutta hyvyydessänsä Jumala soi heidän iloita atrioistansa, niinkuin te ja minä nyt olemme aikeissa tehdä."