Tom säpsähti, otti piipun suustansa ja jupisi:
"Hä!"
Kenelm jatkoi:
"Te ja minä, Tom, emme ole niin hyvät kuin meidän tulisi olla — sitä ei ole epäilemistä; ja hyvät ihmiset syyllä sanoisivat, että meidän nyt tulisi olla kirkossa, ennemmin kuin kirkon kelloja kuunnella. Se on selvä, ystäväni; mutta on kuitenkin hauskaa kuulla näitä kelloja ja tuntea meitä sen ajatusjuoksun kautta, joka alkoi viattomassa lapsuudessamme, kuin äidin polvilla luimme rukouksemme, ikäänkuin ylennetyiksi yli tämän näkyväisen luonnon, yli näiden vainioin ja metsien ja vesien, joissa, olkoot ne kuinka kauniit tahansa, te ja minä kaipaamme jotakin, joissa ette te enkä minä ole niin onnelliset kuin eläimet kedoilla, kuin linnut oksilla, kuin kalat vedessä — ylennetyiksi havaitsemaan tunnetta, joka on ainoastaan meille suotu, mutta ei eläimelle, linnulle ja kalalle — tunnetta, jonka kautta käsitämme, että luonnolla on Jumala, ja ihmisellä elämä tämän jälkeen. Kellot sitä meille sanovat. Vaikka niiden ääni olisi tuhat kertaa sointusampi, niin ne eivät voisi sitä eläimelle, linnulle ja kalalle sanoa. Ymmärrättekö minua, Tom?"
Tom oli kotvasen ääneti ja vastasi sitten:
"Minä en ole milloinkaan ennen sitä ajatellut; mutta niin kuin te sitä lausutte, ymmärrän sen kyllä."
"Luonto ei anna yhdellekään elävälle olennolle ominaisuuksia, jotka eivät käytännöllisesti tarkoita hänen parastansa ja hyötyänsä. Kun luonto antaa meille ky'yn uskoa, että meillä on luoja, jota emme milloinkaan ole nähneet, jonka olemisesta meillä ei ole mitään välitöntä todistetta, joka on arvollisempi, parempi ja hellempi kuin mikään olento maan päällä, niin tulee se siitä, että meidän kykymme käsittää sellaista olentoa täytyy olla meille hyödyksi ja hyväksi, se ei olisi hyväksemme ja hyödyksemme, jos se olisi valhe. Kun luonto vielä on antanut meille ky'yn käsittää että tulemme elämään toisessa maailmassa, huolimatta siitä että muutamat meistä eivät ota sitä uskoaksensa tahi koettavat väittää sitä vastaan, — niin itse tämä kyky käsittämään aatetta (sillä jos emme sitä käsittäisi, niin emme voisi väittää sitä vastaan) todistaa että se on meidän hyväksemme ja hyödyksemme; ja jos ei olisi mitään elämää tämän elämän jälkeen, niin me järjestäisimme elämämme ja kehittäisimme sivistyksemme totellen valhetta, jonka luonto itse on sepittänyt antamalla meille ky'yn uskoa. Ymmärrättekö minua vielä?"
"Kyllä; tosin se tuntuu vähän vaikealta, sillä, katsokaa, minä en ole pappien ystävä; mutta minä ymmärrän teitä kumminkin."
"Hyvä, ystäväni, koettakaa sovittaa sitä, mitä ymmärrätte, itseenne. Te olette jotakin enempää kuin Tom Bowles, seppä ja hevoslääkäri; jotakin enempää kuin tappelija, joka joutuu raivoon tytön tähden ja tappelee kilpailijansa kanssa: niin tekee härkä. Te olette henki, ja olette saaneet ky'yn käsittää luojaa niin jumalallisena, viisaana, suurena ja hyvänä, että Hän voi, vaikka yleisten lakien kautta toimien, sovittaa niitä kaikkiin yksityisiin kohtiin, niin että — jos otamme lukuun tulevaisen elämän, jota Hän suo teille ky'yn uskoa — kaikki, mikä nyt on meistä epäselvää, kerta on meistä oleva viisasta ja suurta ja hyvää joko tässä elämässä tahi tulevassa. Pankaa tämä totuus mieleenne, ystäväni, nyt, ennenkuin kellot herkeävät soimasta; muistakaa tätä joka kerta kuin kuulette kirkonkellojen soivan. Ja, Tom, te olette niin jalo —"
"Minä — minä! Älkää pilkatko minua!"